Kuukausipäivää!

No nyt se sitten vihdoin: The Muutosflunssa. Olihan tästä puhetta. Muutapa uuteen maahan ja bakteeriympäristöön ilman,  että alkustressin laannuttua nappaisit paikallisen pöpön. Eeeehei! Mutta tämä on toki hienoa, se tarkoittaa, että sopeutumisessa on otettu askel eteenpäin. Kohti paikallisuutta, kohti brittiläisyyttä! Askel askeleelta, pöpö pöpöltä.

Tämä ei ole ehkä pöpö vaan etana, mutta aika melkein JA ISOKIN

Ja lähikaupasta saa onneksi flunssalääkkeitä ihan kunnon aineilla eli ainakin parasetamolilla höystettynä, ei tarvitse apteekkiin mennä erikseen hakemaan. (Ostin, en vielä kokeillut, lopullinen tuomio tehokkuudesta myöhemmin.) Apteekista hain kyllä nenäsumutetta, siellä myytiin myös hiusklipsuja ja markettimeikkejä mikä oli minusta hassua. Lähikaupasta saa muuten myös viiniä, sitäkään ei tarvitse mennä toisenlaiseen "apteekkiin" erikseen hakemaan, tulipa tässä nyt mieleen näistä eriävistä kauppasisällöistä. (Näin, en ole vielä ostanut, tuomio niistäkin ehkä sitten joskus.)

Valtavat ovat siellä muuten makeahyllyt, melkoisen sokerisia taitavat olla nämä britit. No, ovathan ne Suomessakin, mutta erona ja hankaluutena tällaiselle uteliaalle ja kokeilunhaluiselle mutta sokerimäärärajoitteiselle on se, että aluetta hallitsevat monipakkaukset. Suklaapatukoissa (niitä löytyy yksittäinkin, mutta ei kaikkia! Pitäisi olla kaikkia!), kekseissä (olisipa siistiä kun voisi ostaa vain yhden Fourren tai Oreon) jäätelöistä jo avauduinkin. Yksi ei siis riitä. Kaikkihan haluaa aina vähintään kymmenen. Tai ehkä tämä minun Morrisonini sattuu vaan olemaan joku perhemarketti, onhan Cambourne kyllä lapsiperhevaltaista seutua. Muissa tuotteissa pakkauskoot vaikuttivat ihan maltillisilta kyllä. Hupsua.

Arkikuvien arkikuva: Lähikauppa ja synkät pilvet

Ai niin, toinen tai sadas hassu juttu on se,  että kassatädit (sedät ovat muuten harvassa) tarjoutuvat pakkaamaan ostokset suoraan kassiin. Jotkut kysymättäkin lappaneet menemään ennen kuin olen hämmennykseltäni ehtinyt edes ajatella, että minulla kyllä oli tämä oma kassi mukana. Mutta on se kyllä kätevää, samalla kädenliikkeellähän se sinne kassiin sujahtaa - ja nopeuttavaa, sillä loppulinjastolla ei ole niitä sellaisia kaistoja. Seuraava odottelee kiltisti tai miten lie että edellisen tavarat on pakattu. Pari kertaa tein "itse voin pakata kiitos" -virheen, ja siinä sitten kiireellä sulloin kamojani kasseihin seuraavan asiakkaan kärsimättömän kengännaputuksen henkisissä korvissani kuullen.

Toinen askel kohti brittiläisyyttä: Rugby-matsin seuraaminen paikallisessa pubissa! Saatoin kyllä osua paikka-aika-yhdistelmään vahingossa. Juomakin oli vähän väärä, olisinhan minä nyt oluen ottanut enkä karamellikahvia jos olisin matsi-iltaan varautunut... Olisi ollut sitten sentään muodollisesti ja puitteellisesti kunnollinen se kestämäni viisiminuuttinen, jonka jälkeen katsoin paremmaksi vapauttaa eturivin paikkani todellisille faneille.

Pannullinen teetä eräältä illalta pubissa, rather British

Pari alkuhuomiota pubista:
1) Siellä voi olla lapsia. Toki kyseessä on myös ruokaravintola (mikä on ihanan yleistä täällä), mutta että illallakin. Isi pääsi sittenkin perjantaikaljalle, otti vaan tytöt mukaan!
2) Vessan takaseinissä on kahva, ja ihan oikeasti ensikohtaamisellamme mietin kolmisen sekuntia että mikäs himpura se tuo on etenkään juuri tuossa.

Vähän petyin kun se ei ollutkaan ovi Narniaan.

Niin että tosiaan, nyt on kuukausi tullut täällä pyörittyä. Huimaa! Minusta se meni kahdessa päivässä, mites teistä? Mitä siellä tapahtuu? (Kertokaa jotain kivaa, älkää kertoko niistä riehuvista sekopäistä.) Olen pihalla paitsi Suomen, myös Britannian asioista, koska missäs vaiheessa tässä nyt ehtisi lehtiä lukea ja missä kun lähikirjastoonkin tulee vain Mature Times joka kuulostaa ihan ET-lehdeltä. Ai netissä voisi? Ei voisi kyllä uutiset pitää lukea paperilta niin. Eikä ole edes nettiä omana eikä kotona. Ja kun sellaisen ääreen vaeltaa (kirjastoon/työpaikalle/pubiin), menee kaikki aika sometteluun ja surffailuun ja sit yhtä blogiakin pitää kirjoittaa!

On muuten ollut jännä elämys tämä nettirajoittuneisuus. Kun kerran pari päivässä vain  pääsee verkkoyhteyteen, huomaa että ei sitä niin koko aikaa tarvitse ollakaan Whatsappin ja Facebookin ja sähköpostin tavoitettavissa. Vieraassa kaupungissa liikkuessa kyllä pari kertaa kaivannut puhelimeensa instant-nettiä löytääkseen sen paikan X joka oli paikassa Y. Onneksi monissa kahviloissa on ilmainen WiFi. Pakko siis pysähtyä teelle ja kakkupalalle ja netille (jos muistaa sen viimeisen). Ja eipähän pysty jumittumaan kotiin nettailemaan, joutuu lähtemään ihmisten ilmoille - tuijottamaan puhelintaan. Kuten suomalaisilla on tapana.

Arjen letttuepisodi ja aamukävelyä

On mielenkiintoista huomata, miten täälläkin on maailma. Erilainen, omalaatuinen, silti tavallaan tavallinen, ja ihan arkea täälläkin voi elää. Vielähän arki ei toki ole kovin arkea, kun on hieman pihalla ja henkisillä varpaillaan, mutta toisaalta tarvitseeko arjen tarkoittaakaan tylsää tasarataa, kuuluuhan siihen möykkyjä, huippuja, mutkia, kuoppia. Elämään ja arkeen.

Huippumöykky! 

Kuten ensimmäisen viikon puutteellisvarusteisen keittiön kokkausspektaakkeli, kun sentin paksuisella puulastalla yritti Kaisa tehdä lettuja. Maku meni mukiin, mutta niin myös "lettu" aika vauhdilla mahaan piiloon ennen kuin kämppikset tulisivat todistamaan. Vaikka ainahan voi sanoa, että suomalaista perinneruokaa tässä tein! Johan meitä mämmeinemme ja lanttulaatikkoinemme hulluina pidetään muutenkin. Mistä tulikin mieleeni että minä kyllä niin teen lanttulaatikkoa jouluna ja siinähän tuoksuu sitten talo suomalaiselta joululta hihi. Ottaen muuten huomioon että keittiössä on kaasuliesi jollaista en ole koskaan elämässäni ennen käyttänyt, olen ihan ylpeä että olen sentään yhä elossa eikä talokaan ole rauniona. Vaikka rauniot sopivatkin Britannian lookkiin ja historiaan.

Saunassa olen täällä kyllä käynyt useammin kuin Suomessa. Joskin yhäkin kaipaan sinne kiuasta, sihinää ja kosteutta - vielä minä sen vesipulloni kanssa sinne... Ilmeni, että siellä kuulemma OLI ollut kiuas, mutta asiakkaat sen hajottivat (varmaan joku kaisa ja sen vesipullo). En ymmärtänyt miten. Kaikenlaisia amatöörejä. Ai niin ja alle 16-vuotiaat ei sitten täällä saa mennä saunaan, sanotaan ovenpielessä. Niin mitä että.

Seuraavaksi vähän kuvia aamukävelyltäni. Cambournen ympäristössä mutkailee valtava määrä polkuja, ihan ovat tehtyjä sinne ihmisten kulkea. Pari lampeakin ovat kaivaneet tuohon viereen, vaikka lähistöllä on käsittääkseni useampikin luontainenkin versio, ja niistä liienneestä maasta kasasivat kukkulan koska voivat.

Näkymä Crow Hilliltä. Enemmän täällä kyllä on etanoita kuin korppeja, mutta Slug Hill ei ehkä ole kovin myyvä nimi. 

Stonehengejä joka paikassa

Tämä kylä on melko nuori, mikä näkyy paitsi tällaisessa viihtyvyyssuunnittelussa ja -toteutuksessa myös siisteissä taloissa, jotka ovat herttaisen perinteikkään näköisiä punatiilineen. Modernia ja vekkulia sävyä tuovat ovet, jotka yllättäen ovat kirkkaan punaisia tai sinisiä, vihreitä, turkoosia, ruskeita,  keltaisenkin bongasin. On valkoisia ja mustiakin, mutta suhteessa mukavan vähän. Kaikkialla on hirmuisen nättiä, siistiä ja huoliteltua. Pikkuiset pihat, mutta ai kun nätisti ne on laitettu! No ei tietenkään kaikki. Missäpä olisi? Mutta moni.

Luulin ottaneeni kuvia kaikenvärisistä. Unohduin vissiin taas vaan tuijottelemaan! 

Berry bushes! Minkähänlaista höpöhilloa näistä tulisi... 

Ainiin ja hei rakkaat lukijat ja tyypit, jättäkäähän kommentteja! Ideoita, toiveita, ajatuksia, höpötyksiä... Mitä vaan. Olisi kiva lukea :)

Kodin ominaisuuksista ja Cityreissu vol 2

Tässä brittiläisessä talossa on hassuja ominaisuuksia. Lattiat on ohuet, yläkertalaisen liikkuessa saa vähän aina jännittää tuleeko taivas kohta niskaan. Ikkunatkin on ohuet, mutta senhän toki tiesinkin - katsotaanpa talven koittaessa, miten oikein hyvin tiedänkään. Kokolattiamattoja en opi ymmärtämään - miten ne puhdistetaan? Imuroimalla kun ei saa pois sitä mutaa, joka ulkokengissä kulkeutuu, ja sitähän kulkeutuu, kun maan tavan mukaan sisätiloissa kuljetaan melko huoletta ulkokengät jalassa. Joillakin on onneksi tossut. Mutta eivätkös nyt vaikka villasukat ole kuitenkin mukavammat? Aivan ovat. Kokolattiamaton eduksi mainittakoon, että sille voi ihan vapaasti heitellä vaikka puhelimia ilman vahinkoa. En tosin ole vielä kokeillut, mutta JOS. Muita etuja en ihan heti keksi. En ota kuvaa kokolattiamatosta, mutta kerron että se on beige hienoilla mustilla mutarannuilla paikoin koristeltuna.

Suihkuakaan ei ole, on vain amme (ja myös kylppärissä on muuten se kokolattiamatto). Pitää ryhtyä ihan perinteiseksi kun haluaa pestä hiuksensa tai itsensä ylipäätään, mukilla vettä päälle (lähikaupassa ei jostain syystä myydä nappuja). Niin ja nyt kun vesiasiassa ollaan, niin se lämmin vesi! Sitähän siis ei tule hanoista, ellet ole muistanut etukäteen painaa vessan seinäpaneelissa olevaa taikanappia. En vieläkään tiedä, kuinka paljon etukäteen. Mutta jos ajatteli spontaanisti käyvänsä pesulla tai vaikka tiskaavansa, niin siitä toki vaan... Kylmällä vedellä. Ainiin, ja se Suomen hanavesi on muuten oikeasti aivan himputin hyvänmakuista.

 Näiden seikkojen painavassa puristuksessa olen toistaiseksi käynyt suihkussa työpaikalla, jonka saunatilat KIITOS JA YLISTYS ovat vapaasti henkilökunnan käytettävissä. Ja kyllä, SAUNAtila! On se kyllä vähän vääränlainen kun ei ole kiuasta jota sihahduttaa ja uikkarikin pitää olla päällä ja sekin otti ja löpsähti kuumuudesta (tai altaan kloorista) loukkaantuneena, mutta aivan korvikkeesta käy. Eikä siellä välttämättä smalltalkata, vaikka olisi kaksi ihmistä samassa tilassa. Ennakkokäsitin toisin.

Asiasta postilaatikkoon.  Kun minä niistä vanhoista perinteikkään näköisistä asioista kerroin, puhelinkopista viimeksi, niin alla kuva  seuraavasta: lähipostilaatikkoni! Melko valloittava vai mitä. Tajusin kyllä vasta kotona, että postit, joita menin laatikkoon laittamaan (meidän osoitteessa asuu vaikka minkä nimisiä mysteerihaamuhenkilöitä, joiden posteja saa olla palauttelemassa harva se päivä), olivat yhä laukussani. No kun piti keskittyä kuvaamiseen. Ei se mitään, tällaisen luona poikkeaa mielellään useastikin.

Voittaa kyllä ne oranssit ja siniset ihan satanolla, sori vaan. 

Eilen kävin taas Cambridgessa pyörimässä ja ihmettelemässä. Sain ostettua pari tarpeellisuutta (pöllömuki ja Great Britain -matkakirja ja kaikkea), löysin jänniä katuja (Mill Road  ja Burleigh Street) ja kauppoja (mm. Ekolomainen Arjuna's Whole Foods -hippikauppa jeeee!). Kahviloista valitettavan suuri osa vaikuttaa olevan ketjupaikkoja, ja monessa niistäkin jotka eivät ehkä ole myydään saman valmistajan kakkuja. Tylsää, mutta eipähän tule syötyä niitä sitten niin paljoa..  (Terkkuja tässä välissä Mun kahvilan tytöille, jatkakaa leipomista <3) Kotitekoista jäätelöä sen sijaan mainostetaan useammassakin paikassa, mutta kyllä minä vähän mietin, että kenen kodissa ja miten iso se koti on ja onko siellä kuitenkin tehdaslaitteet.

 Tuollakin joku asuu!  Cambridgen melkein-keskustaa. 

Hassuun kokolattiamatolliseen  kotiini palatessani Suurherra Kotilo mennä möhisteli pitkin ulko-ovea. Näyttää isolta ja myös ON, peukalonmitta plus vähän häntää. Näitä kannattaa jo vähän väistellä kaduilla, ja niitä on muuten niillä paljon. Kotilottomia versioita myös, samankokoisia, sekä vähän maltillisemmin  kasvaneita. Kastematoja sen sijaan olen nähnyt ehkä kaksi, tulipa nyt mieleen.

Saako tulla kylään? 

Arkikauppaa ja Iso Kaupunki

Päivät menevät nopeasti.  Hassusti tuntuu,  että olisi ollut täällä jo ikuisuuden, vaikka totuus on vajaa kaksi viikkoa. Vasta! Vaikka ihmekös tämä,  kun jokainen arkipäivä on vieläkin jossain määrin seikkailu. 

Kaupassakäyntikin esimerkiksi. Tuloillan automaattikassakokeilun jälkeen olen kiltisti tyytynyt asioimaan ihmispyöritteisellä kassalla, jätetään automaatit nopeammille ja kiireisemmille - ainakin kunnes opin kunnolla, että kurkku on VIHANNES ja alkaa C:LLÄ (kuten kyllästynyt kaupansetä minulle ilmeiselle idiootille rautalankaisella äänellä väänsi). Mutta meneepä  yhä pää ja silmät pyörälle kaikista hassunnimisistä ja - näköisistä tuotteista.

Mutta yksittäispakkausjäätelöitä siellä ei myydä, mikä on ihan käsittämätöntä tällaiselle jää(telö)n ympäröimä elämään tottuneelle. Eikö nää ihmiset tajua kauppareissun jälkeisen kotimatkajäätelön hienoutta / suoranaista olennaisuutta? Ei tajua. Ja "tumma leipä" on vaaleampaa kuin mikään mitä Suomessa söisin. Minä vielä sen ruisjauhon jostain kaivan... 

Olin eilen ekaa kertaa Cambridgessa, eli tuossa läheisessä Isossa Cityssä, isommalla seikkailulla. Löysin vahingossa tärkeimmän eli kirjaston, sain avattua pankkitilin, turisteilin paperikarttani kanssa, pällistelin niska vääränä hienoja rakennuksia ja unohdin taas kuvata.

Vähän muistin kuvata onneksi. Eka Britanniaselfie kas näin, lasitkin vinossa hurjasta menosta. Takana on joku College, Trinity tai King's. Saatte pähkinöidä kumpiko vaiko molemmat vaiko kumpikaan!

Iih! En enää muista katsoinko mitä tällä tehdään vai onko se vaan koriste, mutta monessa tapauksessa täällä vastaavia perinteikkyyksiä ihanasti jopa käytännössä hyödynnetään.

 Lopuksi kirmaisin kuin poro suorastaan katuja pitkin linja-autoasemalle, kun luulin viimeisen bussin lähtevän APUA NYT, havaitakseni siellä että aikaa on puoli tuntia, kuullakseni sen odotettuani bussikuskilta että sorry, tämä paluulippu ei käy tämän yhtiön bussiin... Siis niitä on USEITA?! (Jyväskylän Liikenne, pienen hetken siinä ikävöin sinua)  Enkä sitten uskaltanut lähteä etsimään oikean yhtiön pysäkkiä, jos se ei enää liikennöisikään enkä pääsisi ikinä ikinä kotiin.(nojoo taksit kulkee, mutta maksoin mieluummin 3 kuin 20 puntaa. Ja olisi muuten kulkeneet bussitkin vielä neljä tuntia.) Mutta mikäs se on seikkailu sellainen,  jossa ei mikään menisi odottamattomasti ja vähän sydäntä tykyttävästi? Huono seikkailu olisi! Pääsin muuten kotikylään, ja olo hauskaa kotikatua tallustellessa huomata ajattelevansa kuinka kivaa on mennä seikkailun jälkeen kotiin. 

Pala kotikatua. 

Tervetuloa vihreään sumuun!

Kun ihminen kerran(kin) lähtee muualle, voi olla paikallaan aloittaa blogi. Olen vielä aivan käsi ja räpylä tämän teknisen puolen kanssa, joten ulkoasu saattaa aluksi, tai ikuisesti, olla valmispohjaa ja persoonattomuutta - mutta mikäli niin, yritän kompensoida tilannetta sitäkin epävalmiimmilla ja persoonallisemmilla teksteillä. Juu juu, kuvilla myös, älkää huutako siellä! Meinaa unohtua tuo kuvaaminen, kun on niin kiire pällistellä, mutta yritän petrata kuin possu konsanaan.

No niin. Että mistäkö tekstin otsikko, vihreä sumu? Minäpä kerron. Minä asun sellaisessa. Kadulla nimeltä Greenhaze Lane. Hippihän tässä ihastui heti suunnattomasti kuullessaan asuvansa paikassa jonka nimi on Vihreä! Siitä sumusta sitten tiedä, mutta kai sekin on ihan kivaa. Sovitaan, että se ei nyt tarkoita saastesumua. Britannian ilmasto ei toistaiseksi ole paljastanut sumuista puoltaan, mutta päässäni sitä on senkin edestä. Kun siis että täh, täälläkö sitä nyt sitten vihdoin ollaan? En sisäistä. Toisaalta vastahan tässä on toinen päivä menossa, ja milloinkas minä olisin nopea missään ollut? Hiljaa hyvä tulee. Tosi hiljaa tosi hyvä.

Minulla ei ole vielä paikallista pankkitiliä, verokorttia eikä National Insurance Numberia joka on jotenkin tosi Tärkeä Juttu. Mutta kirjastokortti on! First things first, asiat tärkeysjärjestykseen. (Tai oikeasti siihen järjestykseen, missä ne pystyy tekemään.) Kun on kirjastokortti, voi alkaa kotiutua.

Lähikahvilassa iltapäiväskonssia (unohdin teen) mansikkamarmeladilla ja öö kermatöhnällä (clotted cream). Supersuperpaksua kermaa. Jo ekana kokonaispäivänä eka perinneleivonnainen, aika hyvin! Ja muistin ottaa kuvan, aika hyvin!

Tiedättekö mikä muu saa hassusti paikan tuntumaan kodimmalta? Se, kun ensimmäisen kerran imuroi kämppänsä.

Cambournessa, Iso-Britanniassa, siis ollaan nyt X määrän aikaa - mutta kyllä minä takaisin tulen, sitten joskus. Keskiviikkona alkavat hommat hotelliravintolan tarjoilijana. Saa nähdä, olenko neljän tähden arvoinen!