Kevät, kartanounelmia ja lähdön ajatuksia

Taitaa olla kevät?

Keväisin muuttolinnut palaavat, ja niin on tämänkin kaisalinnun tullut aika lentää kotiin. Reilu viikko jäljellä lähtöön, tuntuupa kummalta. Ihanalta, sillä reissaamiseen tottumattomalle paikkalinnulle on ollut outoa olla poissa kotiseuduilta ja omien rakkaiden luota - mutta toki on haikeaa jättää tänne ystäviä, mahdollisuuksia ja hienouksia. Mutta ystävät jäävät sydämeen. Mahdollisuuksia on kaikkialla. Hienouksiakin maailma täynnä, niitä osaa uudessa ympäristössä vaan etsiä hanakammin.

Hienouksia kuten Unthamou, suomalaisen Untamon (enmuistamikä-kyyhky) serkku, joka minut syksyllä herätteli joka aamu aikaisin, mukavasti. Talvella rytmimme eivät enää kohdanneet, kun valoisa untamoaika tuli vasta pari tuntia heräämiseni jälkeen. Mutta päivittäin hruu-hruuu-hruu-hruhruuttelevat, tykkään. Aamuisena työmatkaviihdykkeenä puoli kuuden aikaan ovat koko talven sen sijaan olleet mustarastaat, aivan parasta matkamusiikkia näiden tyyppien iloisen kirkas viheltely! Lintuihmisille siellä Suomessa vielä mainittakoon että mullapa olikin täällä myös teidän kaikki punarinnat, hähää. No ainakin kaksi oli tai kolme. Ja tosi monta siistiä sorsalintua! Mulla on myös ollut västäräkkejä läpi talven, mutta ne on jotain erejä kuin Suomen kesävästäräkit, nämä on mustempia. Ei ole meidän mökin Väiskiä ja Veeraa täällä näkynyt.

Minä ja Unthamou (takana puussa, on), mun puisto ja päästäni kasvava katulamppu

Näin lähdön lähestyessä alkaa tietysti myös mieli kerätä kaikkia niitä asioita, joita en ole ehtinyt (... eli siis ajoissa muistanut ja ottanut asiakseni) vielä tehdä. Muun muassa nauttia Afternoon Tea, joka on tietääkseni lähinnä melkoinen läjä erilaisia pikku sandwichejä ja leivonnaisia teen kera. (Hippi)makkarat muusilla pubissa. Joissa kävin kyllä muutenkin ihan liian vähän. Britit asuvat niissä. Kaupassakäyntikin tänään oli taas uusi elämys, kun piti vielä kiertää kaikki hyllyt kuin olisin vasta tullut ja ihmetellä niitä kaikkia erilaisia maistamattomiani suklaita. Joilla britit elävät. En ostanut niitä vieläkään, mutta ostin Butternut Squashin eli tämän ihanan kurpitsan, josta tykkään ja jota en mukamas ole Suomen kaupoista bongannut. Ihan salettiin niitä on sielläkin läpi vuoden mutten vaan ole osannut katsoa. Tuumasinkin tuossa, että näinköhän Suomeen paluu on toinen "OOOH mitä erikoisuuksia täältä löytyykään", kun on täällä oppinut kulkemaan silmät auempina?

Butternut Squash, my love. Ja Wibbly Wobbly Jelly, joka oli pakko ostaa koska What?

Brittiläistymistä ja sopeutuista on ollut havaittavissa enenevissä määrin. Kieli sujuu paremmin jatkuvasti, ja vaikka olen iät ajat ajatellut osittain englanniksi, on täällä varmasti tullut tehtyä sitä enemmän. Myös tietoisesti, mutta automaattisestikin - kielen vaihto ajatuksissa suomeen on vaan liian työlästä ja aivoja solmuunnuttavaa! Työpaikassani on kaksi muuta suomenkielentaitoista, mutta heillekin tulee kiiretilanteissa puhuttua englantia, kun ei vaan ehdi kääntää aivojen kielivipua :) Toisaalta kerran leffaa brittiystävien kanssa katsoessani kommentoin heille pari lausetta suomeksi ja jatkoin tyytyväisenä melko tovin leffan katsomista, kunnes tajusin, että oho. Sorry. Tätä sanaa tulee myös minunkin viljeltyä vallan brittiläisesti nykyään alati, alvariinsa ja koko ajan. Mutta siitä aiheesta lisää myöhemmin, on aivan oman artikkelinsa arvoinen nämä britit ja heidän hassut tapansa!

Kävin muuten ystävien kanssa Anglesey Abbeyssa viikkonen sitten. Sellainen kartano ja sen ympärillä iso puisto. Leikkipaikkakin. Talvipuutarha, jossa tähän aikaan käydään katsomassa Snowdropeja, mitälie lumitippoja, sellaisia valkoisia kukkasia. Ihan kivoja. Vähän olivat jo kukkineet, mutta muuten aika raikas reissu parissa lämpöasteessa. Eli on täälläkin ihan kylmä välillä ollut - tai siis, "kylmä", mutta asteisiin tuo lisäjäätävyyttä jokin mystinen brittiläinen kosteus ja TUULI voi herraisä se tuuli. Siitä lisää myöhemmin, yritän ensin keskittyä laittamaan kuvia Angleseystä.

Sellainen torppa siinä.

Lumitippoja, syklaameja, narssissi ja pensas X.

Leikin kotia.

Puut ja ihmiset tykkäävät haleista.

No niin, vähän siitä tuulesta. On ihan eri asia se täällä kuin jossain Keski-Suomessa, teillä on leutoja leppoisia hentoja puhalluksia. (Paitsi joskus Kuokkalan sillalla.) Viime viikolla tai jonakin näistä lentävistä viikoista se kaatoi meidän parvekeaidan. Ei se aita nyt mitään betonia ollut, mutta ei mistään viisikymmenluvultakaan, eli ihan sai puhaltaa päättäväisesti. Ihan normia on löytää piharoskis, joka on siis sellainen rinnan korkeudelle ulottuva kaksirenkainen pönikkä, keskeltä katua, kun tuuli on sen sinne avuliaasti siirtänyt. (Vähän siistiä kun se ajoittaisi siirtelynsä roska-autopäiville.) Aidankaatotuuli varasti myös seuraavana päivänä meidän ovimaton. Se ei koskaan palannut. Yhy. Mutta on toisaalta riemuisan hupaisaa välillä, kun yrität normaalin arvokkaahkosti ja hillitysti kadulla kävellä ja osuu hyvän noheva myötäinen. Ei auta siinä, vinojuoksuaskeliksi menee ja sitten naurattaa ja sehän sitten vasta älykkäältä näyttääkin.

Nythän on ehkä pakko jutella naapureiden kanssa.

On myös blogia tullut kirjoitettua aiottua vähemmän, vaikka ajatuksia siihen on kyllä putkahdellut mieleen useastikin. "Ei hitsi tämäkin outous, tästä minä kyllä..." ... ja sitten menet kauppaan ja ostat kurpitsan ja unohdat mitä pitikään kirjoittaa. Ehkäpä kirjoittelen niitä takautuvasti sitten vaikka kotoa, kun ei täällä ole "ehtinyt". Ainakin pari aihetta pitää vielä käsitellä, eli ei tämä vielä ihan tähän lopu!

Kansalaisen pohdintoja arjesta, postista ja liikenteestä

Arki vie mukanaan täälläkin aika mukavasti, tai pelottavasti. Työt vievät tietysti aikansa, mutta niiden ohella ehtii kyllä tehdä kaikkea normaalia rutiinia. Kuntoilla, ulkoilla, haahuilla, käydä kaupassa ihmettelyreissulla (vieläkin jaksaa kiehtoa, olenko vähän yksinkertainen no olen), neuloa sukkia, katsoa Game of Thronesia, lukea nettiartikkeleita (mihin kuluu kyllä paljon aikaa, mutta niistähän oppii kaikkea siistiä kuten että kaikki sinisilmäiset periytyvät samasta mutanttikantaäidistä), selata sosiaalista mediaa (tähänkin menee aikaa, mutta pitäähän tässä jotenkin pysyä kärryillä S(u)omesta), nähdä ystäviä.  Matkustushalut ovat hieman jääneet normielämähalun jalkoihin, mutta toisaalta: Tulin Britanniaan näkemään ja olemaan osa tavallista elämää, arkea, kansaa ja kulttuuria. Olemaan kansalainen. Vähän yrittäisin kansalaisenakin vielä reissata, jahka tästä... Mutta yritän olla ottamatta paineita. Pääseehän tänne kuitenkin takaisin joskus myöhemmin turistina, sitten voi seikkailla lisää. Ja toisaalta: minähän seikkailen joka päivä tässä arjessani vieraassa maassa!

Arvaatteko mikä näistä on hipin kotiovi

Kansalaisena voi kuitenkin käydä ystävien kanssa lähikaupungeissa tutkimusreissulla, se ei ole liian hurjaa. Norwichissa tuli käytyä jo marraskuun lopulla, mutta unohtuipa tänne siitä minkäänlaista mainintaa laittaa - sellaista se on kun on niin kiire ja höpötihöö! Kaunis paikka oli se, kovin mukulakivinen niin rakennuksissa, teissä kuin muureissa. Kujat keskustassa olivat upean kapeita ja hankalia ja mukulaisia, niillä voisi vaan kuljeskella loputtomasti. Eksyä ehkä vähän, eikä haittaisi ollenkaan. Kuutisen tuntia vain siellä vietimme eli pintaa raapaisimme, mutta vähäkin olematonta parempi.

Sievä katedraali, vahingossa löyty

Murattipuu ja limettipuu

Ajattelin haluta tällaisen talon ja tällaisen kivimuurin

Takaisin arkeen, mutta pysytään matkustusaiheessa. Yksi jokapäiväinen jännittävä asia täällä nimittäin on liikenne. Selkein ero on se kaikille tuttu eli väärällä puolella tietähän nämä ajaa ja ratit ja kuljettajat on missä sattuu. Aika monta kertaa on tullut yritettyä nousta kyytiläisenä kuskin paikalle. Mutta sitäpä en osannut arvata, miten vaikea täällä on päästä kadun yli. Suojatiet ovat todella vähissä, joten tietysti jalankulkija odottaa, kunnes autot ovat menneet, isomman oikeudella. Ja kehtaapa täällä lähteä ylittämään katua juuri-ja-juuri-ehdin -tilanteessa, niin lähestyvä auto lähinnä kiihdyttää. Että äläpäs sinä jalankulkija yritä etuilla, minä olen ensin nönnöööööööön!!

Opin myös, että tolpilla merkitty ylituskohta, joka näyttää potentiaalisesti suojatieltä, ei ole sellainen. Minun kylästäni olen löytänyt tasan kaksi oikeaa rehellistä valkoraitaista kaupan pihasta. Niillekään en tohdi hönätä, vaan varmuuden vuoksi odotan autoilijoilta merkkiä (ja varmaan ärsytän kaikkia arkuudellani. Anteeksi nyt vaan mutta en halua kuolla). Ja tuli nyt liikenteestä mieleen, että täällä ei ole myöskään heijastimia! Vaikka täälläkin tulee talvella pimeä noin viiden aikaan. joskin on se 9 tunnin pimeä kai aika vähän verrattuna Suomen kahteenkymmeneen. Siksipä kai sitten.

Laittaakseni panokseni henkien pelastamiseen haluaisin lisäksi painottaa, että jalankulkijanakin kannattaa pitää koko ajan mielessä se vääränpuolinen liikenne. Joo joo joo tuli jo selväksi tottakai muistetaan, mutta kuulkaa kun minä sanon että ei sitä vaan aina tahdo muistaa: Ylittäessäsi katua katso ENSIN OIKEALLE koska sitä tulee ensin autot. Vielä tässä neljän kuukauden kohdallakin pikku-kaisaa jännittää ylittää tietä ja se miettii joka kerta erikseen, että mites päin tämä nyt menikään... Koska liiskaantuminen on tosi helppoa mutta vähän kurjaa. Ei kokeilla.

Noniin eli katso ensin vas... Eiku...

Toinen arkinen jännittävyys: Posti. Toisin kuin Suomessa, täällä oletusarvona on, että paketit tuodaan ovelle. Hauskaahan tästä tekee se, että mitä jos et ole kotona, kun paketti saapuu? Ensimmäistä nettiostospakettiani syksyllä odottaessani olin ihan tulihiilillä, että miten tässä nyt käy ja milloin se saapuu ja mihin se menee jos olen töissä ja apuapapua! Posti kun avuliaasti kertoo, että jos et ole kotona, paketti toimitetaan "safe placeen". Niin mihin? Onko täällä jokin kollektiivinen turvapaikka kodittomille paketeille, mitä, mietin silloin.

Söpö pikku postitoimisto mystisellä pikku sisäpihalla  Cambridgessa

Sittemmin minulle selvisi, että se voi olla esimerkiksi puutarha. Huvittuneena mietin, miten siellä postipojat piilottelee paketteja pensaiden alle ja vastaanottajat niitä sitten vähemmän huvittuneina yrittävät löytää. Meillä ei ole puutarhaa, joten kerran minulle osoitettu leveämpi kirjekuori oli laitettu ovimaton alle ja ilmoitus asiasta pikkulapulla postiluukusta. Hirveän käteviä tuollaiset taivasalla-sijainnit papereille ja pahvilaatikoille maassa kuten Britannia jossa ei tietenkään koskaan esimerkiksi SADA.

Minulle selvisi myös, että se turvapaikka voi olla ulkoroskis, josta kämppis taannoin löysi pakettinsa. Ihan kivasti olivat siitäkin tietysti jättäneet lapun, ja roskalaatikot tyhjennetään vain joka toinen viikko, mutta mitäs jos olet lomalla? Ja olet niin ujo tai epäsosiaalinen ettet tunne naapureitasi pyytääksesi paketinpelastukseen? Ai mutta niin, eihän sellaisia Britanniassa ole, täällä kaikki ovat sosiaalisia ja tuntevat koko kylän. (No ei vaan, nääkin on lopulta aikalailla vaan ihmisiä ja ihmiset on kuulemma yksilöitä.) Joidenkin firmojen kanssa pystynee määrittämään paketin lähettäessään, mihin paketti viedään aukeamattoman oven tapauksessa, mutta ainakaan Suomen Posti ei tainnut tällaista vaihtoehtoa tarjota. Kannattaa lähettää paketit Espanjasta, sieltä sai kämppis pakettinsa naapuriimme (johon sosiaaliset espanjalaiseni siis tutustuivat jo ensimmäisellä viikollaan. Minä en vieläkään pakettitasolle asti, mutta kyllä me jo moikataan kadulla!).

Loppukevennyksenä esimerkki mukavista naapureista jotka tulevat joskus yllätysvisiitille:

Tässä minä ja Hermanni lyömme käspäivää