Ruokapainotteinen Cambridge-päivitys

Ja nyt sitä RUOKAA! Tai siis juttua siitä ruoasta jota söimme silloin jonakin männäviikoista (jotka tuppaavat lisääntymään pupuvauhtia) turisteina Cambridgessa. Jos nyt joku sattuu siellä joskus käymään, voi sitten täältä vilkaista vinkkejä. Hitsi, multakin voi jo kysyä, oon kohta niin kokenut paikallinen että osaan jopa vastata!

Cafe Pizzeria Milano
Ruokamatka alkoi keskiviikkona italialaisessa kahvila-ravintolassa Cambridgen keskustassa. Pitsaa teki mieli ja hyvä niin, koska totesimme niiden olevan parhaita syömiämme lättyjä aikapäiviin, kaikki kolme!  Herra-arvostelija käytti jopa sanaa "parasta koskaan" ja antoi 10/10 pistettä, eli aikamoisen vaikuttava elämys tämä ja suosittelun arvoinen. Muhevat, juustoisat pitsat. Hinnat alle kymmentä puntaa, mikä on seudulle normaali.

Ilmeet oli niin vekkulit että näette nyt vain olennaisen osuuden

Aromi
Ihana pieni sisilialainen paikka, siisti puinen sisustus, henkilökunta oletettavasti italialaisia tai todella hyvin olemuksen omaksuneita vinoine mustine baskereineen.  Todella italialaisen oloisia leivonnaisia: makeita cannelloneja ja pikkuversioita joiden nimeä en muista,  biscotteja, tiramisua...  Päädyttiin valitsemaan rullakakkupala, koska näimme sen nimessä sanan rommi ja olimme että nam. Leivonnaisen taikina oli mukavasti sitkeä eikä oikeastaan lainkaan makea, täytteessä oli banaania, rommia ja suklaata hyvässä tasapainossa jonkinlaisen paksun maitotuotteen yhteen sitomana (minä heti tietysti kohkasin että miten tällainen leivotaan!! En keksinyt vielä, ehkä menen takaisin ja selvitän). Kokonaisuus brittiläisessä mittapuussa suorastaan sokeriton, minun suuhuni siis aivan täydellinen! Toinenkin arvostelija pisteli menemään hyvällä halulla.

Aika muikeaa oli, kuten huomaatte

Benet's
Koska isä oli bongannut Google Mapsista kuvan ikkunasta jossa luki Coffee And Crepes, oli selvää että sinnehän on pakko mennä. Joten mentiin. Crepejä saa suolaisena tai makeana (täytteet valitaan listalta) seitsemisen punnan hintaan, minkä itse koin aika tyyriiksi lettujen koon huomioiden. Kiva makupala, mutta ei sillä mahaansa täytä. Jakamamme chorizo-cheddar makuna hyvä, loppumakeaksi valitsimme nutella(koskabritannia)-mansikan. Suolaisen ohessa oli pieni salaatti, makean päälle olisin itse kyllä tarjoilevana osapuolena näön ja höttöefektin vuoksi töräyttänyt kermavaahtoa.  Itse letuista ei tullut julkaisukelpoista kuvaa - otimme kyllä pari, mutta oli vissiin liian nälkä jo kun emme ehtineet tarkistaa millaisia niistä tuli, ja eihän niistä tullut! Mutta ne oli lettuja. Kyllä te tiiätte.

Ostotapahtuma sentään ikuistui.

Fitzbillies.
 Tullessamme vapaita pöytiä vielä riittää, mutta hetken päästä kaikki yhteensä parisenkymmentä yhtäkkiä täyttyvät ja hälinäinen on melkoinen. Piti mennä vain Chelsea Bunille (koska kyseisessä kahvilassa huhutaan olevan maailman vai olikosenytbritannian parhaat sellaiset, samalla reseptillä vuodesta 1921), mutta jotenkin hassusti tilaukseen lipsahti myös makea ja suolainen skonssi. Mehevän kostea Chelsea bun uhkui siirappia ja sukaatteja, vai mitähän ne pienet rusinankaltaiset lienivätkään, ja oli meistä liian makea eli siis varsin brittiläinen. Skonssit sen sijaan olivat sopivampia makuhermoillemme, kuohkeita ja vähemmän raskaita kuin muut maistamani. Vähän olisin jopa kaivannut niihin kosteutta ja mehevyyttä (tai ehkä se oli vaan se kontrasti chelseapullaan) mutta ohessa tarjoiltu voi ja hillo paikkasivat asiaa.

Ja teepannu, aina teepannu. 

Boathouse
Siisti ja asiallisen oloinen pubi. Halloumi-quornburgerini barbequekastikeella maistui ja täytti. Sivuruoaksi ottamani lämpimät kasvikset olivat maustamattomia, mausteiset pääruoat huomioon ottaen ymmärrettävää mutta vähän tylsää. Herra-arvostelijan kokemus annoksestaan: "Riisiä, tulinen kanasoossi (masalakana), mangochutney ja naanleipä. Kastike oli sopivan tulista (puhalsin ja otin olutta) ja kanaa oli yllättävän paljon. Kun katsoo annosta niin tuntuu että vähän mutta kun syö sen niin tuntui että riittävästi oli. Leipä oli hyvä juttu. Chutneytä en oikein hiffannut (ilmeisesti olisi voinut sekoitaa riisiin tai laittaa leivän päälle mutta ei ainakaan kastikkeeseen) Kastoin siihen sitten naapurin ranskalaisia. Kokonaisuus 8/10 pistettä." Viimeistä kokeilin minäkin, se oli aika vinkeä innovaatio!
AINIIN ja iso plussa Boathouselle House cat Charliesta, joka hiippaili muina kissoina terassin ovesta sisään. Minä siitä henkilökunnalle ihmettelemään, että onkohan tämä vieras muillekin kuin minulle tervetullut, mutta kuulemma joo. Iih. En ehtinyt ottaa kuvaa, kun Charlien piti jo siirtyä tarkastamaan muita pubin osioita.

Hopbine
Rento pubi niin sisustukseltaan kuin henkilökunnaltaan. Falafelburgerini hummuksineen oli yksinkertainen mutta maistuva, sämpylään kaipasin rapeutta mutta tykkäänkin grilliasioistani runsaalla karsinogeenillä maustettuna eli terveellisesti lähes poltettuna. Oheischipsit sain vaihtaa ilman mitään (näkyvää) venkoilua salaattiin, joka olikin runsas ja rapsakka. Seuralaiseni valitsivat kenties melko painokkaasta suosituksestani Fish&chips-annokset, koska onhan se nyt Britanniaa omimmillaan! Pääsin myös kivasti itse nyt maistamaan hih. Annoksen fish oli hyvä joskin kaikkien mielestä säästeliäästi suolattu, ohut rapea oluttaikinakuori oli minusta paras taikinakuori ihmismuistiin. Oheen ostettu kreikkalainen salaatti oli hyvä ja merkittävän kokoinen (yhdestä riittäisi kahdelle). Kaiken kaikkiaan toimivaa perusruokaa kohtuulliseen alle 10 puntaa/annos -hintaan, masut tulivat onnellisiksi.

Joko saa syödä joko saa syödä

Patisserie Valerie
Tämän ranskalaistyyppisen kahvilan olin bongannut jo ekana päivänäni Cambridgessa viikkoja aiemmin, ajatellut että tänne pitää vierailijat tuoda. Sama ihmisryntäysefekti kuin edellisenä päivänä Fitzbilliesissä - me vaan vedetään kaikki perässämme kahviloihin! Mutta ehdittiin taas tilaamaan ennen muita, hihi. Kakkuvalikoma oikein ranskalainen, konditorinen ja juhlava, tällaisia herkutellaan juhlapäivinä kuten perjantaisin kun vanhemmat on kylässä. Double Chocolate Gateau oli aika taivaallista suklaamousseineen, taikina mehevä. Mansikkakermakakku ylsi maullisesti omasta mielestäni tasolle perushyvä, lajissaan toki moitteeton. Mutta kyllä, aion palata maistamaan loppujakin (niitä oli onneksi monta)!

Herrallakin siinä kuvailut menossa, ei siis some, huom.
Mutta MUN KAHVISSA ON NAAMA hihi

Kaiken kaikkiaan tuli siis syötyä ja herkuteltua vallan riittävästi, mutta onhan ruoka tärkeä osa toisen maan kulttuuria. Kaalikeittoa voi sitten särpiä taas kotona. Enpä tullut kysyneeksi vierailijoilta sittemmin, minkälaiselta seuranneen viikon ruokalistansa on näyttänyt... Veikkaan ainakin ruisleipää.

Siis mehän ihan vaan puolituoppeja

Turistitrion kootut haahuilut

Noniin, täällä taas! Edellisen viikon vapaapäivien potentiaalinen blogaamisaika meni monta astetta mukavammissa merkeissä, kun sain ensimmäiset vierailijani  Suomesta. Keskiviikon lyhyen työpäivän jälkeen hurautin punaisella kaksikerrosbussillani Cambridgeen, jossa aivan oikealla pysäkillä (melkoisen taitava suoritus minusta) olivat ihanaiset vanhempani odottamassa. Kuusi viikkoani täällä ovat menneet niin nopeasti, että tuntui tavallaan kuin eilen vasta oltaisiin nähty - toisaalta kun yhteyttä on pidetty teknologian välityksellä, ei erossa olla samalla tavalla kuin vuosisata taaksepäin. Kyllä jos nytkin pitäisi kirjepostilla viestiä, niin voi hyvä hykkyrä. Mutta on se läsnäolo silti aina eri asia, puhelimen välityksellä kun ei voi esimerkiksi halata. Nyt sai taas halata ja sepä on ihanaa se. 

Pari tärkeää kenkäparia katutaiteessa

Niin, Cambridge. Sen keskustan laidalta oli varattuna asuntohotellihuoneisto, jossa varustettu keittiö kattiloineen astioineen mikroineen, kylpyhuoneessa amme ja suihku (jee), yksi makuuhuone ja olohuone televisiolla -  oikein näppärä kodinomainen vaihtoehto hotellille. Enpä ollut tuollaisten olemassaolosta tiennytkään. Siellä mahduin minäkin yöpymään. Eli oikeastaan vanhemmat eivät tulleet minun luokseni kylään, vaan minä menin heidän luokseen kylään Cambridgeen... Ja parin päivän kokemuksellani kaupungista en vielä kovin kummoinen opaskaan ollut, siinä sitten toinen toistamme opastettiin. Mutta opin taas lisää paikkoja, katuja, näkyjä!

Päivät kuluivat kaupungilla haahuillen, kuvaillen, ihmetellen, pällistellen, syöden, kahvitellen, shoppaillen, yhdessä ollen. Kyllä väsytti jalkoja ja koko ihmistä iltaisin, kun kotiin tultiin. Kymmeneltä petiin, seiskalta ylös (juhlaa normaaliin kello viiden aamuherätykseeni verrattuna), aamupuuron jälkeen liikkeelle ja iltapalaksi takaisin. Kyllä oltiin ahkeria turisteja.

Miniotteita pällistelyn kohteista... 

... Ja haahuilevista (ja jonkun jännän kasvin löytäneistä) turisteista

Ihan nähtävyyksissäkin kävimme olemassa kultturelleja. Fitzwilliam Museum taisi olla jonkin sortin historiallinen taidemuseo: veistoksia, maalauksia, keramiikkaa eri aikakausilta. Sarkofageja Egyptistä (ei yhtään muumiota kyllä höh tai onneksi); pikkupatsaita jostain satoja vuosia e.a.a muun muassa synnyttävästä naisesta joka oli ehkä hauskin; kreikkalaisia kiviadoniksia; keraamisia purtiloita, joiden taidokkuuden eri tasoja huvittuneena vertailtiin ja mietittiin, että niinpä se on jo silloin ollut kädentaito toisella hallussa ja toisella ei; posliinisia astiastoja ja koriste-esineitä; maalauksia uudemmalta aikakaudelta ja nimiltä, joista tunnistin ehkä kaksi (mm. Picasso, woop!). Ai niin ja keskiaikaisia aseita ja panssareitakin kyllä oli, mutta aikansa kädentaitojahan nekin ovat. Tajuntani ei laajentunut visiitistä suunnattomasti, vaan turha ei käynti missään nimessä ollut. Kehuttu museo on tämä, ja aina sieltä jotain jää mielenmutkaan, pompatakseen esille myöhemmin.

Normipytinki tämä Fitzwilliam Museum. 

Turistit K&R ihmettelemässä. 

On muuten melko homma tuon talon siivoaminen, tuli tässä mieleen. 

King's Collegen Chapelissa (kirkko? Kappeli? Katedraalista meni minulle) kävimme myös, melkoisen kookas pömpeli. Vähän oli isompi kuin Taulumäen kirkko ja ikkunatkin olivat asteen verran värikkäämmät. Sivukappeleissa oli tarjolla historiallista tietoutta rakennuksesta ja aikakaudesta, mutta parasta antia itselleni oli kuitenkin yksinkertaisesti kaiken koristeellisuuden ja suuruuden katselu ja ihmettely, pohdinta siitä miten monta työtuntia, vuotta, elämää tällaiseen rakennelmaan on käytetty.

Sisäsuuruutta

Ulkosuuruutta, sisäpihalta.

Christ's Collegen pihamaalle haahusimme etukäteen suunnittelematta ja puolivahingossa. "Hei, tuossa on hieno vanha ovi ja se ovi on auki, mennään sisään!" Sisäpihakompleksiin vei se ovi, moniosaiseen puutarhanomaiseen. Erikoisia kasveja, jotka ehkä paikallisille ovat normaaleja, mutta kyllähän me turistit niitä jaksettiin ihastella. Komeita rakennuksia, mutta mietin, kuinka lämmin ja mukava niissä mahtaa olla opiskella, työskennellä taikka asua... Sisälle ei saanut mennä, joten jäi arvoitukseksi tämän asian todellinen laita.

Se hieno ovi.

Vallan kotoisan oloinen tupa ja pihamaa. 

Onko isoin Rhododendron ikinä? No on.

Söimme myös päivittäin ruokaa ja herkkuja ja joimme kahveja ja teitä. Niistä tulee päivänä X ihan oma arvostelunomainen päivityksensä, koska muuten tämä olisi veeeeenyyynyyyt. Mutta hyvää oli ja kyllä paukkui housunnapit eli tarpeeksi myös, sen verran voin ennakolta paljastaa.

Mitäs tästä reissusta jäi aatoksiin? Muun muassa se, että mukavaa on haahuilla hyvässä seurassa. Silloin ei voi myöskään eksyä, koska eksyähän voi vain yksin, olen sitä mieltä - yhdessä saatetaan vaan olla vähän eri paikassa kuin oli suunniteltu ja sitten vähän selvitellään että miten päästään sinne suunniteltuun, jos edes halutaan.

Tännekään kujalle ei yhtään eksytty vaan löydettiin.

Mistä tuli mieleeni myös se, että eipä kyllä aina tarvitse olla kaiken suunniteltuna etukäteen, tällekään visiitille ei juuri ennakkoraameja oltu luotu (mitä nyt noin neljä ruoka-/herkkupaikkaa jotka suoritimme kaikki, ha!), ja hirmu hyviä soppia (soppi, ei soppa) löytyi ja elämyksiä kerääntyi. Eikä mitään sirkuselämyksiä edes, kuka sellaisia tarvitsee, kun on vaan hieno kaupunki.  Kuten äitini tuumasi muutamaankin otteeseen: "mä en tarvii mitään muuta kuin tän, että saa ihastella tätä kaikkea (tavallista)!". Hassua, miten olin itse ehtinyt jo himpun verran sille sokeutua. Vaikka toki on yksi asia tulla pariksi päiväksi Britanniaan lomalle; vallan toinen yrittää luoda normaalielämää uusiin outoihin ympyröihin, löytää tarvikkeet ja välineet, postitoimistot ja pankit, eteismatot ja ruisjauhot.

AINIIN! Mitä saa suomalainen toivetuliaisiksi Suomesta? Kaksi pakettia ruisleipää, kilon ruisjauhoja, Läkerol Dentsejä ja viisi kerää villalankaa. Yllätyslisänä mm. napun suihkutonta hiustenpesua varten, värityskirjan, värikynät ja teroittimen, merinovillapitkikset ja fazerin sinistä. Ja terveisiä ja halauksia tärkeiltä ja mukavilta ihmisiltä. Kyllä nyt pärjää!

(Tämän päivityksen kuvista kiitos isälleni, hänen kamerastaan kaikki lukuunottamatta sitä yhtä kujakuvaa, jossa hän itsekin näkyy. Siitä puolestaan rojaltit äidille. Kyllä oli vaikea valita monista upeista otoksista! Joista osa tullee näkyviin vielä jossain vaiheessa...)

Kuukausipäivää!

No nyt se sitten vihdoin: The Muutosflunssa. Olihan tästä puhetta. Muutapa uuteen maahan ja bakteeriympäristöön ilman,  että alkustressin laannuttua nappaisit paikallisen pöpön. Eeeehei! Mutta tämä on toki hienoa, se tarkoittaa, että sopeutumisessa on otettu askel eteenpäin. Kohti paikallisuutta, kohti brittiläisyyttä! Askel askeleelta, pöpö pöpöltä.

Tämä ei ole ehkä pöpö vaan etana, mutta aika melkein JA ISOKIN

Ja lähikaupasta saa onneksi flunssalääkkeitä ihan kunnon aineilla eli ainakin parasetamolilla höystettynä, ei tarvitse apteekkiin mennä erikseen hakemaan. (Ostin, en vielä kokeillut, lopullinen tuomio tehokkuudesta myöhemmin.) Apteekista hain kyllä nenäsumutetta, siellä myytiin myös hiusklipsuja ja markettimeikkejä mikä oli minusta hassua. Lähikaupasta saa muuten myös viiniä, sitäkään ei tarvitse mennä toisenlaiseen "apteekkiin" erikseen hakemaan, tulipa tässä nyt mieleen näistä eriävistä kauppasisällöistä. (Näin, en ole vielä ostanut, tuomio niistäkin ehkä sitten joskus.)

Valtavat ovat siellä muuten makeahyllyt, melkoisen sokerisia taitavat olla nämä britit. No, ovathan ne Suomessakin, mutta erona ja hankaluutena tällaiselle uteliaalle ja kokeilunhaluiselle mutta sokerimäärärajoitteiselle on se, että aluetta hallitsevat monipakkaukset. Suklaapatukoissa (niitä löytyy yksittäinkin, mutta ei kaikkia! Pitäisi olla kaikkia!), kekseissä (olisipa siistiä kun voisi ostaa vain yhden Fourren tai Oreon) jäätelöistä jo avauduinkin. Yksi ei siis riitä. Kaikkihan haluaa aina vähintään kymmenen. Tai ehkä tämä minun Morrisonini sattuu vaan olemaan joku perhemarketti, onhan Cambourne kyllä lapsiperhevaltaista seutua. Muissa tuotteissa pakkauskoot vaikuttivat ihan maltillisilta kyllä. Hupsua.

Arkikuvien arkikuva: Lähikauppa ja synkät pilvet

Ai niin, toinen tai sadas hassu juttu on se,  että kassatädit (sedät ovat muuten harvassa) tarjoutuvat pakkaamaan ostokset suoraan kassiin. Jotkut kysymättäkin lappaneet menemään ennen kuin olen hämmennykseltäni ehtinyt edes ajatella, että minulla kyllä oli tämä oma kassi mukana. Mutta on se kyllä kätevää, samalla kädenliikkeellähän se sinne kassiin sujahtaa - ja nopeuttavaa, sillä loppulinjastolla ei ole niitä sellaisia kaistoja. Seuraava odottelee kiltisti tai miten lie että edellisen tavarat on pakattu. Pari kertaa tein "itse voin pakata kiitos" -virheen, ja siinä sitten kiireellä sulloin kamojani kasseihin seuraavan asiakkaan kärsimättömän kengännaputuksen henkisissä korvissani kuullen.

Toinen askel kohti brittiläisyyttä: Rugby-matsin seuraaminen paikallisessa pubissa! Saatoin kyllä osua paikka-aika-yhdistelmään vahingossa. Juomakin oli vähän väärä, olisinhan minä nyt oluen ottanut enkä karamellikahvia jos olisin matsi-iltaan varautunut... Olisi ollut sitten sentään muodollisesti ja puitteellisesti kunnollinen se kestämäni viisiminuuttinen, jonka jälkeen katsoin paremmaksi vapauttaa eturivin paikkani todellisille faneille.

Pannullinen teetä eräältä illalta pubissa, rather British

Pari alkuhuomiota pubista:
1) Siellä voi olla lapsia. Toki kyseessä on myös ruokaravintola (mikä on ihanan yleistä täällä), mutta että illallakin. Isi pääsi sittenkin perjantaikaljalle, otti vaan tytöt mukaan!
2) Vessan takaseinissä on kahva, ja ihan oikeasti ensikohtaamisellamme mietin kolmisen sekuntia että mikäs himpura se tuo on etenkään juuri tuossa.

Vähän petyin kun se ei ollutkaan ovi Narniaan.

Niin että tosiaan, nyt on kuukausi tullut täällä pyörittyä. Huimaa! Minusta se meni kahdessa päivässä, mites teistä? Mitä siellä tapahtuu? (Kertokaa jotain kivaa, älkää kertoko niistä riehuvista sekopäistä.) Olen pihalla paitsi Suomen, myös Britannian asioista, koska missäs vaiheessa tässä nyt ehtisi lehtiä lukea ja missä kun lähikirjastoonkin tulee vain Mature Times joka kuulostaa ihan ET-lehdeltä. Ai netissä voisi? Ei voisi kyllä uutiset pitää lukea paperilta niin. Eikä ole edes nettiä omana eikä kotona. Ja kun sellaisen ääreen vaeltaa (kirjastoon/työpaikalle/pubiin), menee kaikki aika sometteluun ja surffailuun ja sit yhtä blogiakin pitää kirjoittaa!

On muuten ollut jännä elämys tämä nettirajoittuneisuus. Kun kerran pari päivässä vain  pääsee verkkoyhteyteen, huomaa että ei sitä niin koko aikaa tarvitse ollakaan Whatsappin ja Facebookin ja sähköpostin tavoitettavissa. Vieraassa kaupungissa liikkuessa kyllä pari kertaa kaivannut puhelimeensa instant-nettiä löytääkseen sen paikan X joka oli paikassa Y. Onneksi monissa kahviloissa on ilmainen WiFi. Pakko siis pysähtyä teelle ja kakkupalalle ja netille (jos muistaa sen viimeisen). Ja eipähän pysty jumittumaan kotiin nettailemaan, joutuu lähtemään ihmisten ilmoille - tuijottamaan puhelintaan. Kuten suomalaisilla on tapana.