Kevät, kartanounelmia ja lähdön ajatuksia

Taitaa olla kevät?

Keväisin muuttolinnut palaavat, ja niin on tämänkin kaisalinnun tullut aika lentää kotiin. Reilu viikko jäljellä lähtöön, tuntuupa kummalta. Ihanalta, sillä reissaamiseen tottumattomalle paikkalinnulle on ollut outoa olla poissa kotiseuduilta ja omien rakkaiden luota - mutta toki on haikeaa jättää tänne ystäviä, mahdollisuuksia ja hienouksia. Mutta ystävät jäävät sydämeen. Mahdollisuuksia on kaikkialla. Hienouksiakin maailma täynnä, niitä osaa uudessa ympäristössä vaan etsiä hanakammin.

Hienouksia kuten Unthamou, suomalaisen Untamon (enmuistamikä-kyyhky) serkku, joka minut syksyllä herätteli joka aamu aikaisin, mukavasti. Talvella rytmimme eivät enää kohdanneet, kun valoisa untamoaika tuli vasta pari tuntia heräämiseni jälkeen. Mutta päivittäin hruu-hruuu-hruu-hruhruuttelevat, tykkään. Aamuisena työmatkaviihdykkeenä puoli kuuden aikaan ovat koko talven sen sijaan olleet mustarastaat, aivan parasta matkamusiikkia näiden tyyppien iloisen kirkas viheltely! Lintuihmisille siellä Suomessa vielä mainittakoon että mullapa olikin täällä myös teidän kaikki punarinnat, hähää. No ainakin kaksi oli tai kolme. Ja tosi monta siistiä sorsalintua! Mulla on myös ollut västäräkkejä läpi talven, mutta ne on jotain erejä kuin Suomen kesävästäräkit, nämä on mustempia. Ei ole meidän mökin Väiskiä ja Veeraa täällä näkynyt.

Minä ja Unthamou (takana puussa, on), mun puisto ja päästäni kasvava katulamppu

Näin lähdön lähestyessä alkaa tietysti myös mieli kerätä kaikkia niitä asioita, joita en ole ehtinyt (... eli siis ajoissa muistanut ja ottanut asiakseni) vielä tehdä. Muun muassa nauttia Afternoon Tea, joka on tietääkseni lähinnä melkoinen läjä erilaisia pikku sandwichejä ja leivonnaisia teen kera. (Hippi)makkarat muusilla pubissa. Joissa kävin kyllä muutenkin ihan liian vähän. Britit asuvat niissä. Kaupassakäyntikin tänään oli taas uusi elämys, kun piti vielä kiertää kaikki hyllyt kuin olisin vasta tullut ja ihmetellä niitä kaikkia erilaisia maistamattomiani suklaita. Joilla britit elävät. En ostanut niitä vieläkään, mutta ostin Butternut Squashin eli tämän ihanan kurpitsan, josta tykkään ja jota en mukamas ole Suomen kaupoista bongannut. Ihan salettiin niitä on sielläkin läpi vuoden mutten vaan ole osannut katsoa. Tuumasinkin tuossa, että näinköhän Suomeen paluu on toinen "OOOH mitä erikoisuuksia täältä löytyykään", kun on täällä oppinut kulkemaan silmät auempina?

Butternut Squash, my love. Ja Wibbly Wobbly Jelly, joka oli pakko ostaa koska What?

Brittiläistymistä ja sopeutuista on ollut havaittavissa enenevissä määrin. Kieli sujuu paremmin jatkuvasti, ja vaikka olen iät ajat ajatellut osittain englanniksi, on täällä varmasti tullut tehtyä sitä enemmän. Myös tietoisesti, mutta automaattisestikin - kielen vaihto ajatuksissa suomeen on vaan liian työlästä ja aivoja solmuunnuttavaa! Työpaikassani on kaksi muuta suomenkielentaitoista, mutta heillekin tulee kiiretilanteissa puhuttua englantia, kun ei vaan ehdi kääntää aivojen kielivipua :) Toisaalta kerran leffaa brittiystävien kanssa katsoessani kommentoin heille pari lausetta suomeksi ja jatkoin tyytyväisenä melko tovin leffan katsomista, kunnes tajusin, että oho. Sorry. Tätä sanaa tulee myös minunkin viljeltyä vallan brittiläisesti nykyään alati, alvariinsa ja koko ajan. Mutta siitä aiheesta lisää myöhemmin, on aivan oman artikkelinsa arvoinen nämä britit ja heidän hassut tapansa!

Kävin muuten ystävien kanssa Anglesey Abbeyssa viikkonen sitten. Sellainen kartano ja sen ympärillä iso puisto. Leikkipaikkakin. Talvipuutarha, jossa tähän aikaan käydään katsomassa Snowdropeja, mitälie lumitippoja, sellaisia valkoisia kukkasia. Ihan kivoja. Vähän olivat jo kukkineet, mutta muuten aika raikas reissu parissa lämpöasteessa. Eli on täälläkin ihan kylmä välillä ollut - tai siis, "kylmä", mutta asteisiin tuo lisäjäätävyyttä jokin mystinen brittiläinen kosteus ja TUULI voi herraisä se tuuli. Siitä lisää myöhemmin, yritän ensin keskittyä laittamaan kuvia Angleseystä.

Sellainen torppa siinä.

Lumitippoja, syklaameja, narssissi ja pensas X.

Leikin kotia.

Puut ja ihmiset tykkäävät haleista.

No niin, vähän siitä tuulesta. On ihan eri asia se täällä kuin jossain Keski-Suomessa, teillä on leutoja leppoisia hentoja puhalluksia. (Paitsi joskus Kuokkalan sillalla.) Viime viikolla tai jonakin näistä lentävistä viikoista se kaatoi meidän parvekeaidan. Ei se aita nyt mitään betonia ollut, mutta ei mistään viisikymmenluvultakaan, eli ihan sai puhaltaa päättäväisesti. Ihan normia on löytää piharoskis, joka on siis sellainen rinnan korkeudelle ulottuva kaksirenkainen pönikkä, keskeltä katua, kun tuuli on sen sinne avuliaasti siirtänyt. (Vähän siistiä kun se ajoittaisi siirtelynsä roska-autopäiville.) Aidankaatotuuli varasti myös seuraavana päivänä meidän ovimaton. Se ei koskaan palannut. Yhy. Mutta on toisaalta riemuisan hupaisaa välillä, kun yrität normaalin arvokkaahkosti ja hillitysti kadulla kävellä ja osuu hyvän noheva myötäinen. Ei auta siinä, vinojuoksuaskeliksi menee ja sitten naurattaa ja sehän sitten vasta älykkäältä näyttääkin.

Nythän on ehkä pakko jutella naapureiden kanssa.

On myös blogia tullut kirjoitettua aiottua vähemmän, vaikka ajatuksia siihen on kyllä putkahdellut mieleen useastikin. "Ei hitsi tämäkin outous, tästä minä kyllä..." ... ja sitten menet kauppaan ja ostat kurpitsan ja unohdat mitä pitikään kirjoittaa. Ehkäpä kirjoittelen niitä takautuvasti sitten vaikka kotoa, kun ei täällä ole "ehtinyt". Ainakin pari aihetta pitää vielä käsitellä, eli ei tämä vielä ihan tähän lopu!

Kansalaisen pohdintoja arjesta, postista ja liikenteestä

Arki vie mukanaan täälläkin aika mukavasti, tai pelottavasti. Työt vievät tietysti aikansa, mutta niiden ohella ehtii kyllä tehdä kaikkea normaalia rutiinia. Kuntoilla, ulkoilla, haahuilla, käydä kaupassa ihmettelyreissulla (vieläkin jaksaa kiehtoa, olenko vähän yksinkertainen no olen), neuloa sukkia, katsoa Game of Thronesia, lukea nettiartikkeleita (mihin kuluu kyllä paljon aikaa, mutta niistähän oppii kaikkea siistiä kuten että kaikki sinisilmäiset periytyvät samasta mutanttikantaäidistä), selata sosiaalista mediaa (tähänkin menee aikaa, mutta pitäähän tässä jotenkin pysyä kärryillä S(u)omesta), nähdä ystäviä.  Matkustushalut ovat hieman jääneet normielämähalun jalkoihin, mutta toisaalta: Tulin Britanniaan näkemään ja olemaan osa tavallista elämää, arkea, kansaa ja kulttuuria. Olemaan kansalainen. Vähän yrittäisin kansalaisenakin vielä reissata, jahka tästä... Mutta yritän olla ottamatta paineita. Pääseehän tänne kuitenkin takaisin joskus myöhemmin turistina, sitten voi seikkailla lisää. Ja toisaalta: minähän seikkailen joka päivä tässä arjessani vieraassa maassa!

Arvaatteko mikä näistä on hipin kotiovi

Kansalaisena voi kuitenkin käydä ystävien kanssa lähikaupungeissa tutkimusreissulla, se ei ole liian hurjaa. Norwichissa tuli käytyä jo marraskuun lopulla, mutta unohtuipa tänne siitä minkäänlaista mainintaa laittaa - sellaista se on kun on niin kiire ja höpötihöö! Kaunis paikka oli se, kovin mukulakivinen niin rakennuksissa, teissä kuin muureissa. Kujat keskustassa olivat upean kapeita ja hankalia ja mukulaisia, niillä voisi vaan kuljeskella loputtomasti. Eksyä ehkä vähän, eikä haittaisi ollenkaan. Kuutisen tuntia vain siellä vietimme eli pintaa raapaisimme, mutta vähäkin olematonta parempi.

Sievä katedraali, vahingossa löyty

Murattipuu ja limettipuu

Ajattelin haluta tällaisen talon ja tällaisen kivimuurin

Takaisin arkeen, mutta pysytään matkustusaiheessa. Yksi jokapäiväinen jännittävä asia täällä nimittäin on liikenne. Selkein ero on se kaikille tuttu eli väärällä puolella tietähän nämä ajaa ja ratit ja kuljettajat on missä sattuu. Aika monta kertaa on tullut yritettyä nousta kyytiläisenä kuskin paikalle. Mutta sitäpä en osannut arvata, miten vaikea täällä on päästä kadun yli. Suojatiet ovat todella vähissä, joten tietysti jalankulkija odottaa, kunnes autot ovat menneet, isomman oikeudella. Ja kehtaapa täällä lähteä ylittämään katua juuri-ja-juuri-ehdin -tilanteessa, niin lähestyvä auto lähinnä kiihdyttää. Että äläpäs sinä jalankulkija yritä etuilla, minä olen ensin nönnöööööööön!!

Opin myös, että tolpilla merkitty ylituskohta, joka näyttää potentiaalisesti suojatieltä, ei ole sellainen. Minun kylästäni olen löytänyt tasan kaksi oikeaa rehellistä valkoraitaista kaupan pihasta. Niillekään en tohdi hönätä, vaan varmuuden vuoksi odotan autoilijoilta merkkiä (ja varmaan ärsytän kaikkia arkuudellani. Anteeksi nyt vaan mutta en halua kuolla). Ja tuli nyt liikenteestä mieleen, että täällä ei ole myöskään heijastimia! Vaikka täälläkin tulee talvella pimeä noin viiden aikaan. joskin on se 9 tunnin pimeä kai aika vähän verrattuna Suomen kahteenkymmeneen. Siksipä kai sitten.

Laittaakseni panokseni henkien pelastamiseen haluaisin lisäksi painottaa, että jalankulkijanakin kannattaa pitää koko ajan mielessä se vääränpuolinen liikenne. Joo joo joo tuli jo selväksi tottakai muistetaan, mutta kuulkaa kun minä sanon että ei sitä vaan aina tahdo muistaa: Ylittäessäsi katua katso ENSIN OIKEALLE koska sitä tulee ensin autot. Vielä tässä neljän kuukauden kohdallakin pikku-kaisaa jännittää ylittää tietä ja se miettii joka kerta erikseen, että mites päin tämä nyt menikään... Koska liiskaantuminen on tosi helppoa mutta vähän kurjaa. Ei kokeilla.

Noniin eli katso ensin vas... Eiku...

Toinen arkinen jännittävyys: Posti. Toisin kuin Suomessa, täällä oletusarvona on, että paketit tuodaan ovelle. Hauskaahan tästä tekee se, että mitä jos et ole kotona, kun paketti saapuu? Ensimmäistä nettiostospakettiani syksyllä odottaessani olin ihan tulihiilillä, että miten tässä nyt käy ja milloin se saapuu ja mihin se menee jos olen töissä ja apuapapua! Posti kun avuliaasti kertoo, että jos et ole kotona, paketti toimitetaan "safe placeen". Niin mihin? Onko täällä jokin kollektiivinen turvapaikka kodittomille paketeille, mitä, mietin silloin.

Söpö pikku postitoimisto mystisellä pikku sisäpihalla  Cambridgessa

Sittemmin minulle selvisi, että se voi olla esimerkiksi puutarha. Huvittuneena mietin, miten siellä postipojat piilottelee paketteja pensaiden alle ja vastaanottajat niitä sitten vähemmän huvittuneina yrittävät löytää. Meillä ei ole puutarhaa, joten kerran minulle osoitettu leveämpi kirjekuori oli laitettu ovimaton alle ja ilmoitus asiasta pikkulapulla postiluukusta. Hirveän käteviä tuollaiset taivasalla-sijainnit papereille ja pahvilaatikoille maassa kuten Britannia jossa ei tietenkään koskaan esimerkiksi SADA.

Minulle selvisi myös, että se turvapaikka voi olla ulkoroskis, josta kämppis taannoin löysi pakettinsa. Ihan kivasti olivat siitäkin tietysti jättäneet lapun, ja roskalaatikot tyhjennetään vain joka toinen viikko, mutta mitäs jos olet lomalla? Ja olet niin ujo tai epäsosiaalinen ettet tunne naapureitasi pyytääksesi paketinpelastukseen? Ai mutta niin, eihän sellaisia Britanniassa ole, täällä kaikki ovat sosiaalisia ja tuntevat koko kylän. (No ei vaan, nääkin on lopulta aikalailla vaan ihmisiä ja ihmiset on kuulemma yksilöitä.) Joidenkin firmojen kanssa pystynee määrittämään paketin lähettäessään, mihin paketti viedään aukeamattoman oven tapauksessa, mutta ainakaan Suomen Posti ei tainnut tällaista vaihtoehtoa tarjota. Kannattaa lähettää paketit Espanjasta, sieltä sai kämppis pakettinsa naapuriimme (johon sosiaaliset espanjalaiseni siis tutustuivat jo ensimmäisellä viikollaan. Minä en vieläkään pakettitasolle asti, mutta kyllä me jo moikataan kadulla!).

Loppukevennyksenä esimerkki mukavista naapureista jotka tulevat joskus yllätysvisiitille:

Tässä minä ja Hermanni lyömme käspäivää

VIUUUUH sanoi joulu ja sinne hujahti

Ai joulukuu? Joulu? Mikä? Missä välissä se meni?

Täällä vaan kaunokit kukkii vihreällä ruohikolla joulukuussa niin mitä se semmoinen peli on

Onhan sitä huomannut näin isona ja aikuisena että ei se joulu ihan samalla tavalla ole enää joulu kuin lapsena, ei sitä odota koko vuoden kohokohtana, mutta nyt meni kyllä ohi niin että hujahti. Työntäyteiset viikot osaltaan varmasti vaikuttivat asiaan, hotellit ja ravintolat kun tuppaavat olemaan aika tupattuja tällaisina aikoina, mutta toki paljon myös se, että minulle joulu on ollut perinnettä ja perhettä. Tänä vuonna ne olivat hieman kaukana... Kyllä minä ihan kivoja palasia näin brittiläistä joulua, täälläkin osataan koristella kuusia ja laulaa joululauluja ja ennen kaikkea täällä pukeudutaan jouluisin jouluvillapaitoihin, mikä on ihan huikean hassua. No ei kaikki aina, mutta näin ainakin aika monta. Silti en kyllä pysyvästi vaihtaisi omaa suomalaistani mihinkään, sori vaan ja sydän tuosta sinne noin <3 koska kyllähän sitä vähän koti-ikävöi joulun aikana enemmän kuin normisti. Mutta ei se haittaa. Ikävä voi olla kaunista, se tarkoittaa että jokin asia on rakas.

Oikein kelpoja kuusia. Ystävän, oman talon, hotellin yksi ja hotellin toinen (inspiroiva futurististaiteellinen!).

Ulottuvilla apinanraajoilla saa kunniatehtävän asettaa keiju brittikuusen latvaan! Niin määkin salaa että mikä ihmeen keiju mutta aivanhan on söpö

Jouluruokien osalta britit jäävät vähän kakkosiksi. Kyselyjeni perusteella joulun juhlaruoka on kutakuinkin uunissa paahdettuja perunoita, palsternakkaa ja porkkanaa, ruusukaalia, yrtti-sieni-leipämurumuhjutäytettyä kalkkunaa, joka aikoinaan oli hanhi, mutta voi Amerikka Amerikka kun tunkee, ja tietenkin gravya eli ruskeaakastiketta sekä karpalohilloketta. Ehkä Yorkshire puddingia eli rasvaista pannaria jossa on luolakeskiö jonne tunkea gravya tai porkkana. Minusta aika normipöperöä (täyttelen kalkkunoita harva se päivä kotioloissa, tai siis no mutta kuitenkin). Mutta ehkä se riippuu siitä miten sen asettelee? Nätisti ja juhlavasti? Kultaisen leikkauksen mukaan? Ja ehkä se ei aina ole se lajikkeiden tai ruoan määrä joka joulun ratkaisee. (EIPÄ.)

Vaikka minä kyllä silti tykkään että minun joulupöydässä on ne lanttulaatikot, porkkanalaatikot, imelletyt, rosollit ja pinkit kermavaahdot, sienisalaatit, herneet, seitsemät juustot, tomaattisilakat, kylmäsavulohileipäset, graavisiiat, graavilohet, joululeivät, sinapit sekä vierailevat tähdet eli jokavuotiset uudet testailut hippiruokarintamalla (ja kinkut ja karjalanpaistit lihansyöjille jos ja kun ne haluaa). Ja sitten riisipuurot ja sekametelisopat joiden omenoita en vieläkään hiffaa mutta ne kuuluu siihen ja piparit ja joulutortut ja pullakranssit jee!

Joulukokkasin brittikavereille! Muita uskalsivat syödä, mutta eivät ruisleipää - onko se NIIN pelottava? Hitsi mä niin opettelen nyt tekemään mämmiä

Ai niin jälkiruoat. Brittilässä syödään christmas puddingia, joka ei muuten ole vanukas vaan eräänlainen tosi kostea hedelmäkakku jota syödään brandyvoin kanssa. Opin että pudding tarkoittaa jälkiruokaa eikä vanukasta. Paitsi Yorkshire pudding, joka ei kyllä ole vanukas mutta ei myöskään jälkiruoka (kärryiltä alas ja kolisten), vaikka minusta sinne voisi kyllä tunkea mansikoita ja kermavaahtoakin. Toinen jouluasia on jouluhalko, joka on suklainen kääretorttu kreemitäytteellä ja suklaakreemikuorrutuksella. Aika kreemikäs. Täällä tykätään kreemistä. Ne oli vieläpä ihan hyviä, pääsin maistamaan. Mutta sori, äitin joulukranssipulla on silti parempaa <3 Joulukakku on kaiketi myös juttu, se oikea englantilainen hedelmäkakku, jota aletaan tekemään jo syksyllä laittamalla kuivahedelmät alkoholiin marinoitumaan... kuulostaa kyllä tosi samalta kuin se christmas pudding, olen nyt vähän hämilläni. Selvitän asian ja kerron sitten, en ehdi nyt kun pitää kirjoittaa blogia.

Opetin briteille miten tehdään suomalaisia pipareita. Huomatkaa että teetä pitää muistaa juoda aina, myös pipareita tehdessä

Sitten mää eikun tonttu piilotti pipareita kuuseen hihi

Eli kyllä täälläkin vähän joulua ehti olla kaikesta arkikiireestä huolimatta. Ja siitä, että olin jouluaaton, pyhät ja pyhänjälkeet joka päivä töissä. Mutta onpahan tehty toisille joulua työn kautta, jos nyt oma jäikin kovin suuremmalti juhlimatta. Vaikka tulihan sitä tehtyä jouluruokia, pipareita, sydänkoreja pipareille, tontunpuuhia, kuunneltua joululauluja, pikkuisen laulettuakin, vietettyä aikaa ystävien kanssa joulukoristeisissa ja -tunnelmaisissa kodeissa, annettua ja saatua lahjoja. Ihan hyvin siis. Enkä sitäpaitsi aio lopettaa joulua vielä tähän! Lanttulaatikkokin vielä tekemättä... tammikuussa jatkuu siis!

Lopuksi vielä kauniita poroja

Oho, reissun päällä: Liverpool & London

No nyt on reissailu vähän aloitettu. Kovastihan oli suunnitelmissa että kyllä minä sitten siellä Britanniassa heti matkustan ja joka paikkaan ja joka vapaapäivänä ja näen sitten koko maan! No en ihan ole nähnyt vielä koko maata. En edes koko Cambournea. Kuka mun päivät syö kun en muka ehdi? Arki syö? Vapaapäivätkin se syö? Pitäähän sitä toipua töistä ja kaikkea... Mutta no hei anyway, nyt on käyty kahdessa isoossa kaupunnissa: Liverpool check, Lontoo check!

Miksi Liverpool? Ei ehkä muuten mitenkään, mutta sattui eräs brittiläinen uusi ystäväni sinne muuttamaan ja kylään kutsumaan. Joten tottahan minä ja mielelläni! Kun oli jopa lomapäiviä käytettävänä sopivasti.

Ensimmäinen päivä meni keskustan ja kauppojen kiertelyyn, lounaaksi falafel-wrappia Lebanese restaurantista (ne on täällä kova juttu, ei mitään hajua miten Lebanese kääntyy suomeksi? Jotain lähi-itää kaiketi, hyvää ja silleen). Turistikohteiden suhteen en vieläkään ole sen sivistyneempi, enhän minä sellaisia ehtinyt nyt harrastaa - oli siinä keskustassa kyllä pari hienoa pömpeliä joista piti sitten ihan muodon vuoksi ottaa pari kuvaa. Ja ennen kuin joku kysyy että NO ENTÄS se Beatles-museo niin ei, en käynyt siellä ja tämä oli tietoinen valinta. Yhtä hyvin voisitte viedä dodon kvanttifysiikkamuseoon. Tai Beatles-museoon. Tai kaisan kvanttifysiikkamuseoon.

A quite massive pömpel

And another one. Ja unikkoputous Remembrance Dayn vuoksi. Illalla siinä oli valot iih.

Viisikerroksinen kirjasto oli aika hulppea! 

... ja silti toisessa kohdin näin söpö ja perinteinen.

Toisena päivänä oltiin ihanasti vaan kotona, leivoin keksejä ja ns. korvapuusteja ja pitsaa (pitkän kaavan taikinan kautta). Kiertoilmauunin kanssa en pärjää vieläkään, sehän jättää kaiken ihan kalpeaksi, mistä sitä nyt sitten tietää onko valmista vai ei. En pärjännyt nyt myöskään "leivin"paperin kanssa, joka oli siis Greaseproof Paperia eli ilmeisesti voipaperia - ei riittänyt että keksit eivät siitä irronneet, pullatkaan eivät irronneet, vaan pitihän siihen vielä kokeilla se pizzakin. PITI TIETYSTI. Mutta niinhän sitä sanotaan että ruoka maistuu paremmalta jos sen eteen pitää vähän nähdä vaivaa, joten ihan oli suunniteltu juttu että saatiin kaapia pitsojemme pohjista paperia irti. Hauska pieni seuraleikki! Vieläkin harmittaa että en tajunnut ottaa tästä onnistumisen zeniittihetkestä kuvaa. Oli ehkä liian nälkä.

ONESIE PARTY! (Tiesittekö mikä on onesie? En minäkään! Nyt mulla ON sellainen!) ... ja maailman hienoimmat pullat

Liverpoolista pääsi näppärästi vaivaisessa viidessä tunnissa ja kuudessa punnassa bussilla Lontooseen. Yhdessä päivässä ei ehdi Lontoossa vallattoman paljoa, vaikka paremmalla organisoinnilla ja suunnittelulla varmasti ehtisi suorittaa enemmänkin. Tämän tuli olla lähinnä pieni tutustumisreissu, kepillä jäätä että kuoleeko siellä. Ei kuollut, vaikka ennakkoon muuta pelkäsin! Ihmisiä ei ollut joka paikassa miljoonaa, muun muassa Kensington Gardenissa sai tallustaa paikoin ilman että näki oikeastaan ketään. Se oli muuten ehdottoman hieno puistikko Hyde Parkin ohella, huikean huippua että miljoonakaupungin kalliiseen keskustaan on viitsitty jättää noin pirkuleen iso viheralue. Hippi arvostaa. Ja näki siellä myös muun muassa villejä papukaijoja, mikä oli hämmentävää ja vaati maanisen viestittelyn lintubongari-isälle että mitä ihmettä ei kai täällä tällaisia tropiikkityyppejä pitäisi olla. Mutta olipa vaan!

Ei papukaijaa siellä, mutta kovin dramaattinen puu.

Taideihmisille siellä oli myös arvokkaita kaaria, kuten tämä Henry Mooren teos

Ja ihan perusvihreää hipin iloksi. Ja siellä keskellä yksi lintu, bongareille pähkinäksi

Puistonähtävyyden lisäksi merkittävin turismivisiitti kohdistui luonnonhistorialliseen museoon. Paikkana valtava, nähtävää ja luettavaa riittäisi heti moneksi päiväksi (tai viikoksi jos oikeasti rupeaisi kaiken lukemaan). Sopiva kaikenikäisille ja -tasoisille ja -aivoisille - mukavasti viihdykettä myös lapsille ja esimerkiksi minulle hassukkeilla kuten vaaka, jossa voi punnita itsensä ja se kertoo, montako sinua painaa sinivalas tai kirahvi. Siis onko aika parasta? Päällimmäiseksi fiilikseksi sieltä jäi hirveä hinku sännätä kotiin ja katsoa kaikki Avarat Luonnot ja muut luontodokkarit. Koska maailma on niin täynnä kaikkia järjettömän siistejä elukoita kuten vaikka kirahvi! Miettikää nyt mikä luomus! Ihmeellistä. Asiaa. Monta, maailmassa on. Älkää unohtako sitä. Älkääkä sitä, miten tärkeää olisi yrittää säilyttää nämä ihmeelliset asiat. Sitäkin jäin pohtimaan (ja hieman murehtimaan).

Natural History Museum näyttää ihan museolta.

Se kuuluisa halli ja pari luuta ja tyyppiä.

Lisää luita takanaan liukuportaat meteoriittiin jotka oli suljettu, höh

Dodo, joka ei mennyt kvanttifysiikkamuseoon

Käynti tiedemuseossa jäi alakerran läpikävelyksi, minkä jälkeen oli todettava että samana päivänä ei pysty kahta museota. Sen sijaan ratkaisuna tallustelu kohti Buckinghamin palatsia, koska se kuulemma pitää nähdä. Olihan se ihan kiva ja nyt on nähty!, mutta hassua kyllä tällekin rakennustyypille voi turtua, kun niitä tarpeeksi katselee. Tai eihän se ole hassua, se on ihmisen tapa ja ominaisuus.

Siellä joku asuu

Tässä vaiheessa tarkoituksena oli jatkaa matkaa vielä Big Benille ja Westminster Abbeylle, mutta maha sanoi että ruokaa. Kuuntelin sitä ja uskaltauduin keskustan (josta nyt tosiaan löysin sen odottamani ihmisvilinän) läpi paikkaan nimeltä Mildred's, vallan herttainen ja herkullinen kasvisruokaa tarjoileva pikku sivukujaravintola. Suosittelen! Siellä istuskelin tovin ja odottelin bussia, jolle onneksi lähdin kävelemään aiemmin kuin Googlemap (jolle muuten suuri kiitos siitä että löysin yhtään mihinkään) ehdotti, sillä kyllä sitä vaan vieraassa kaupungissa kantamuksineen taapertaa aika hitaasti. Kun näillä kartanluku- ja muistamistaidoilla pitää lisäksi joka toisessa risteyksessä tarkistaa mihin olikaan menossa ja mistä. Että vinkkinä vaan: varatkaa matkoihin aikaa.

Kotimatkabussissa tulin onneksi kysyneeksi takanani istuvalta matkustajalta, mikä mahtaa olla tuo rakennus joka juuri ohitetaan, se on tosi nätti? "That's the Palace of Westminster. And if you look up now through that window in the ceiling, there's the Big Ben." Ha! Kätevää. Westminster Abbey jäi siis yhä näkemättä, mutta sentään Big Ben: Check!

Ja onpahan pesoonallisempi kuva!

Mitä jäi Lontoosta mieleen? Iso kaupunki jossa nähtävää riittää ainakin pariksi visiitiksi jo perusturistinähtävyyksissä - ja mitä piileekään niillä pienillä sivukujilla? Todennäköisesti jotain vielä parempaa, kuten yleensä. (Luultavasti lisäksi erittäin paljon enemmän roskapusseja, joita ihmeekseni sai bongailla joka kadun varrella ihan keskustassakin. Siis sellaisia joita talouksista tulee, ei mitään yksittäisiä take away -pusseja. En olisi osannut odottaa.) Ihmisiä on maltillisemmin kuin arvelin, toisaalta turistikausi onkin ohi. Ei ollenkaan niin pelottava paikka, ja nyt siitä selvinneenä uskaltanen paremmin seuraaviin vastaaviin - tärkeää oppia jäi siis taskuun! Opin myös, että ei ole hyvä idea lähteä kymmenen kilometrin kaupunkikierrokselle painavan repun ja kantamusten kanssa ja olettaa jaksavansa täysillä nauttia ympäröivistä hienouksista. Tai ehkä pitää vaan treenata enemmän sitä repunkantamista. Erämaavaellukselle? Tätä puoltaisi sekin, että Lontoon paras eli eniten riemua aiheuttanut anti tulee tässä:

"Aww hello, brave one!" - - "Uh, okay, quite brave enough there" - - "WHOAH SQUIRREL ATTACK!!"

Ruokapainotteinen Cambridge-päivitys

Ja nyt sitä RUOKAA! Tai siis juttua siitä ruoasta jota söimme silloin jonakin männäviikoista (jotka tuppaavat lisääntymään pupuvauhtia) turisteina Cambridgessa. Jos nyt joku sattuu siellä joskus käymään, voi sitten täältä vilkaista vinkkejä. Hitsi, multakin voi jo kysyä, oon kohta niin kokenut paikallinen että osaan jopa vastata!

Cafe Pizzeria Milano
Ruokamatka alkoi keskiviikkona italialaisessa kahvila-ravintolassa Cambridgen keskustassa. Pitsaa teki mieli ja hyvä niin, koska totesimme niiden olevan parhaita syömiämme lättyjä aikapäiviin, kaikki kolme!  Herra-arvostelija käytti jopa sanaa "parasta koskaan" ja antoi 10/10 pistettä, eli aikamoisen vaikuttava elämys tämä ja suosittelun arvoinen. Muhevat, juustoisat pitsat. Hinnat alle kymmentä puntaa, mikä on seudulle normaali.

Ilmeet oli niin vekkulit että näette nyt vain olennaisen osuuden

Aromi
Ihana pieni sisilialainen paikka, siisti puinen sisustus, henkilökunta oletettavasti italialaisia tai todella hyvin olemuksen omaksuneita vinoine mustine baskereineen.  Todella italialaisen oloisia leivonnaisia: makeita cannelloneja ja pikkuversioita joiden nimeä en muista,  biscotteja, tiramisua...  Päädyttiin valitsemaan rullakakkupala, koska näimme sen nimessä sanan rommi ja olimme että nam. Leivonnaisen taikina oli mukavasti sitkeä eikä oikeastaan lainkaan makea, täytteessä oli banaania, rommia ja suklaata hyvässä tasapainossa jonkinlaisen paksun maitotuotteen yhteen sitomana (minä heti tietysti kohkasin että miten tällainen leivotaan!! En keksinyt vielä, ehkä menen takaisin ja selvitän). Kokonaisuus brittiläisessä mittapuussa suorastaan sokeriton, minun suuhuni siis aivan täydellinen! Toinenkin arvostelija pisteli menemään hyvällä halulla.

Aika muikeaa oli, kuten huomaatte

Benet's
Koska isä oli bongannut Google Mapsista kuvan ikkunasta jossa luki Coffee And Crepes, oli selvää että sinnehän on pakko mennä. Joten mentiin. Crepejä saa suolaisena tai makeana (täytteet valitaan listalta) seitsemisen punnan hintaan, minkä itse koin aika tyyriiksi lettujen koon huomioiden. Kiva makupala, mutta ei sillä mahaansa täytä. Jakamamme chorizo-cheddar makuna hyvä, loppumakeaksi valitsimme nutella(koskabritannia)-mansikan. Suolaisen ohessa oli pieni salaatti, makean päälle olisin itse kyllä tarjoilevana osapuolena näön ja höttöefektin vuoksi töräyttänyt kermavaahtoa.  Itse letuista ei tullut julkaisukelpoista kuvaa - otimme kyllä pari, mutta oli vissiin liian nälkä jo kun emme ehtineet tarkistaa millaisia niistä tuli, ja eihän niistä tullut! Mutta ne oli lettuja. Kyllä te tiiätte.

Ostotapahtuma sentään ikuistui.

Fitzbillies.
 Tullessamme vapaita pöytiä vielä riittää, mutta hetken päästä kaikki yhteensä parisenkymmentä yhtäkkiä täyttyvät ja hälinäinen on melkoinen. Piti mennä vain Chelsea Bunille (koska kyseisessä kahvilassa huhutaan olevan maailman vai olikosenytbritannian parhaat sellaiset, samalla reseptillä vuodesta 1921), mutta jotenkin hassusti tilaukseen lipsahti myös makea ja suolainen skonssi. Mehevän kostea Chelsea bun uhkui siirappia ja sukaatteja, vai mitähän ne pienet rusinankaltaiset lienivätkään, ja oli meistä liian makea eli siis varsin brittiläinen. Skonssit sen sijaan olivat sopivampia makuhermoillemme, kuohkeita ja vähemmän raskaita kuin muut maistamani. Vähän olisin jopa kaivannut niihin kosteutta ja mehevyyttä (tai ehkä se oli vaan se kontrasti chelseapullaan) mutta ohessa tarjoiltu voi ja hillo paikkasivat asiaa.

Ja teepannu, aina teepannu. 

Boathouse
Siisti ja asiallisen oloinen pubi. Halloumi-quornburgerini barbequekastikeella maistui ja täytti. Sivuruoaksi ottamani lämpimät kasvikset olivat maustamattomia, mausteiset pääruoat huomioon ottaen ymmärrettävää mutta vähän tylsää. Herra-arvostelijan kokemus annoksestaan: "Riisiä, tulinen kanasoossi (masalakana), mangochutney ja naanleipä. Kastike oli sopivan tulista (puhalsin ja otin olutta) ja kanaa oli yllättävän paljon. Kun katsoo annosta niin tuntuu että vähän mutta kun syö sen niin tuntui että riittävästi oli. Leipä oli hyvä juttu. Chutneytä en oikein hiffannut (ilmeisesti olisi voinut sekoitaa riisiin tai laittaa leivän päälle mutta ei ainakaan kastikkeeseen) Kastoin siihen sitten naapurin ranskalaisia. Kokonaisuus 8/10 pistettä." Viimeistä kokeilin minäkin, se oli aika vinkeä innovaatio!
AINIIN ja iso plussa Boathouselle House cat Charliesta, joka hiippaili muina kissoina terassin ovesta sisään. Minä siitä henkilökunnalle ihmettelemään, että onkohan tämä vieras muillekin kuin minulle tervetullut, mutta kuulemma joo. Iih. En ehtinyt ottaa kuvaa, kun Charlien piti jo siirtyä tarkastamaan muita pubin osioita.

Hopbine
Rento pubi niin sisustukseltaan kuin henkilökunnaltaan. Falafelburgerini hummuksineen oli yksinkertainen mutta maistuva, sämpylään kaipasin rapeutta mutta tykkäänkin grilliasioistani runsaalla karsinogeenillä maustettuna eli terveellisesti lähes poltettuna. Oheischipsit sain vaihtaa ilman mitään (näkyvää) venkoilua salaattiin, joka olikin runsas ja rapsakka. Seuralaiseni valitsivat kenties melko painokkaasta suosituksestani Fish&chips-annokset, koska onhan se nyt Britanniaa omimmillaan! Pääsin myös kivasti itse nyt maistamaan hih. Annoksen fish oli hyvä joskin kaikkien mielestä säästeliäästi suolattu, ohut rapea oluttaikinakuori oli minusta paras taikinakuori ihmismuistiin. Oheen ostettu kreikkalainen salaatti oli hyvä ja merkittävän kokoinen (yhdestä riittäisi kahdelle). Kaiken kaikkiaan toimivaa perusruokaa kohtuulliseen alle 10 puntaa/annos -hintaan, masut tulivat onnellisiksi.

Joko saa syödä joko saa syödä

Patisserie Valerie
Tämän ranskalaistyyppisen kahvilan olin bongannut jo ekana päivänäni Cambridgessa viikkoja aiemmin, ajatellut että tänne pitää vierailijat tuoda. Sama ihmisryntäysefekti kuin edellisenä päivänä Fitzbilliesissä - me vaan vedetään kaikki perässämme kahviloihin! Mutta ehdittiin taas tilaamaan ennen muita, hihi. Kakkuvalikoma oikein ranskalainen, konditorinen ja juhlava, tällaisia herkutellaan juhlapäivinä kuten perjantaisin kun vanhemmat on kylässä. Double Chocolate Gateau oli aika taivaallista suklaamousseineen, taikina mehevä. Mansikkakermakakku ylsi maullisesti omasta mielestäni tasolle perushyvä, lajissaan toki moitteeton. Mutta kyllä, aion palata maistamaan loppujakin (niitä oli onneksi monta)!

Herrallakin siinä kuvailut menossa, ei siis some, huom.
Mutta MUN KAHVISSA ON NAAMA hihi

Kaiken kaikkiaan tuli siis syötyä ja herkuteltua vallan riittävästi, mutta onhan ruoka tärkeä osa toisen maan kulttuuria. Kaalikeittoa voi sitten särpiä taas kotona. Enpä tullut kysyneeksi vierailijoilta sittemmin, minkälaiselta seuranneen viikon ruokalistansa on näyttänyt... Veikkaan ainakin ruisleipää.

Siis mehän ihan vaan puolituoppeja

Turistitrion kootut haahuilut

Noniin, täällä taas! Edellisen viikon vapaapäivien potentiaalinen blogaamisaika meni monta astetta mukavammissa merkeissä, kun sain ensimmäiset vierailijani  Suomesta. Keskiviikon lyhyen työpäivän jälkeen hurautin punaisella kaksikerrosbussillani Cambridgeen, jossa aivan oikealla pysäkillä (melkoisen taitava suoritus minusta) olivat ihanaiset vanhempani odottamassa. Kuusi viikkoani täällä ovat menneet niin nopeasti, että tuntui tavallaan kuin eilen vasta oltaisiin nähty - toisaalta kun yhteyttä on pidetty teknologian välityksellä, ei erossa olla samalla tavalla kuin vuosisata taaksepäin. Kyllä jos nytkin pitäisi kirjepostilla viestiä, niin voi hyvä hykkyrä. Mutta on se läsnäolo silti aina eri asia, puhelimen välityksellä kun ei voi esimerkiksi halata. Nyt sai taas halata ja sepä on ihanaa se. 

Pari tärkeää kenkäparia katutaiteessa

Niin, Cambridge. Sen keskustan laidalta oli varattuna asuntohotellihuoneisto, jossa varustettu keittiö kattiloineen astioineen mikroineen, kylpyhuoneessa amme ja suihku (jee), yksi makuuhuone ja olohuone televisiolla -  oikein näppärä kodinomainen vaihtoehto hotellille. Enpä ollut tuollaisten olemassaolosta tiennytkään. Siellä mahduin minäkin yöpymään. Eli oikeastaan vanhemmat eivät tulleet minun luokseni kylään, vaan minä menin heidän luokseen kylään Cambridgeen... Ja parin päivän kokemuksellani kaupungista en vielä kovin kummoinen opaskaan ollut, siinä sitten toinen toistamme opastettiin. Mutta opin taas lisää paikkoja, katuja, näkyjä!

Päivät kuluivat kaupungilla haahuillen, kuvaillen, ihmetellen, pällistellen, syöden, kahvitellen, shoppaillen, yhdessä ollen. Kyllä väsytti jalkoja ja koko ihmistä iltaisin, kun kotiin tultiin. Kymmeneltä petiin, seiskalta ylös (juhlaa normaaliin kello viiden aamuherätykseeni verrattuna), aamupuuron jälkeen liikkeelle ja iltapalaksi takaisin. Kyllä oltiin ahkeria turisteja.

Miniotteita pällistelyn kohteista... 

... Ja haahuilevista (ja jonkun jännän kasvin löytäneistä) turisteista

Ihan nähtävyyksissäkin kävimme olemassa kultturelleja. Fitzwilliam Museum taisi olla jonkin sortin historiallinen taidemuseo: veistoksia, maalauksia, keramiikkaa eri aikakausilta. Sarkofageja Egyptistä (ei yhtään muumiota kyllä höh tai onneksi); pikkupatsaita jostain satoja vuosia e.a.a muun muassa synnyttävästä naisesta joka oli ehkä hauskin; kreikkalaisia kiviadoniksia; keraamisia purtiloita, joiden taidokkuuden eri tasoja huvittuneena vertailtiin ja mietittiin, että niinpä se on jo silloin ollut kädentaito toisella hallussa ja toisella ei; posliinisia astiastoja ja koriste-esineitä; maalauksia uudemmalta aikakaudelta ja nimiltä, joista tunnistin ehkä kaksi (mm. Picasso, woop!). Ai niin ja keskiaikaisia aseita ja panssareitakin kyllä oli, mutta aikansa kädentaitojahan nekin ovat. Tajuntani ei laajentunut visiitistä suunnattomasti, vaan turha ei käynti missään nimessä ollut. Kehuttu museo on tämä, ja aina sieltä jotain jää mielenmutkaan, pompatakseen esille myöhemmin.

Normipytinki tämä Fitzwilliam Museum. 

Turistit K&R ihmettelemässä. 

On muuten melko homma tuon talon siivoaminen, tuli tässä mieleen. 

King's Collegen Chapelissa (kirkko? Kappeli? Katedraalista meni minulle) kävimme myös, melkoisen kookas pömpeli. Vähän oli isompi kuin Taulumäen kirkko ja ikkunatkin olivat asteen verran värikkäämmät. Sivukappeleissa oli tarjolla historiallista tietoutta rakennuksesta ja aikakaudesta, mutta parasta antia itselleni oli kuitenkin yksinkertaisesti kaiken koristeellisuuden ja suuruuden katselu ja ihmettely, pohdinta siitä miten monta työtuntia, vuotta, elämää tällaiseen rakennelmaan on käytetty.

Sisäsuuruutta

Ulkosuuruutta, sisäpihalta.

Christ's Collegen pihamaalle haahusimme etukäteen suunnittelematta ja puolivahingossa. "Hei, tuossa on hieno vanha ovi ja se ovi on auki, mennään sisään!" Sisäpihakompleksiin vei se ovi, moniosaiseen puutarhanomaiseen. Erikoisia kasveja, jotka ehkä paikallisille ovat normaaleja, mutta kyllähän me turistit niitä jaksettiin ihastella. Komeita rakennuksia, mutta mietin, kuinka lämmin ja mukava niissä mahtaa olla opiskella, työskennellä taikka asua... Sisälle ei saanut mennä, joten jäi arvoitukseksi tämän asian todellinen laita.

Se hieno ovi.

Vallan kotoisan oloinen tupa ja pihamaa. 

Onko isoin Rhododendron ikinä? No on.

Söimme myös päivittäin ruokaa ja herkkuja ja joimme kahveja ja teitä. Niistä tulee päivänä X ihan oma arvostelunomainen päivityksensä, koska muuten tämä olisi veeeeenyyynyyyt. Mutta hyvää oli ja kyllä paukkui housunnapit eli tarpeeksi myös, sen verran voin ennakolta paljastaa.

Mitäs tästä reissusta jäi aatoksiin? Muun muassa se, että mukavaa on haahuilla hyvässä seurassa. Silloin ei voi myöskään eksyä, koska eksyähän voi vain yksin, olen sitä mieltä - yhdessä saatetaan vaan olla vähän eri paikassa kuin oli suunniteltu ja sitten vähän selvitellään että miten päästään sinne suunniteltuun, jos edes halutaan.

Tännekään kujalle ei yhtään eksytty vaan löydettiin.

Mistä tuli mieleeni myös se, että eipä kyllä aina tarvitse olla kaiken suunniteltuna etukäteen, tällekään visiitille ei juuri ennakkoraameja oltu luotu (mitä nyt noin neljä ruoka-/herkkupaikkaa jotka suoritimme kaikki, ha!), ja hirmu hyviä soppia (soppi, ei soppa) löytyi ja elämyksiä kerääntyi. Eikä mitään sirkuselämyksiä edes, kuka sellaisia tarvitsee, kun on vaan hieno kaupunki.  Kuten äitini tuumasi muutamaankin otteeseen: "mä en tarvii mitään muuta kuin tän, että saa ihastella tätä kaikkea (tavallista)!". Hassua, miten olin itse ehtinyt jo himpun verran sille sokeutua. Vaikka toki on yksi asia tulla pariksi päiväksi Britanniaan lomalle; vallan toinen yrittää luoda normaalielämää uusiin outoihin ympyröihin, löytää tarvikkeet ja välineet, postitoimistot ja pankit, eteismatot ja ruisjauhot.

AINIIN! Mitä saa suomalainen toivetuliaisiksi Suomesta? Kaksi pakettia ruisleipää, kilon ruisjauhoja, Läkerol Dentsejä ja viisi kerää villalankaa. Yllätyslisänä mm. napun suihkutonta hiustenpesua varten, värityskirjan, värikynät ja teroittimen, merinovillapitkikset ja fazerin sinistä. Ja terveisiä ja halauksia tärkeiltä ja mukavilta ihmisiltä. Kyllä nyt pärjää!

(Tämän päivityksen kuvista kiitos isälleni, hänen kamerastaan kaikki lukuunottamatta sitä yhtä kujakuvaa, jossa hän itsekin näkyy. Siitä puolestaan rojaltit äidille. Kyllä oli vaikea valita monista upeista otoksista! Joista osa tullee näkyviin vielä jossain vaiheessa...)