 |
| Taitaa olla kevät? |
Keväisin muuttolinnut palaavat, ja niin on tämänkin kaisalinnun tullut aika lentää kotiin. Reilu viikko jäljellä lähtöön, tuntuupa kummalta. Ihanalta, sillä reissaamiseen tottumattomalle paikkalinnulle on ollut outoa olla poissa kotiseuduilta ja omien rakkaiden luota - mutta toki on haikeaa jättää tänne ystäviä, mahdollisuuksia ja hienouksia. Mutta ystävät jäävät sydämeen. Mahdollisuuksia on kaikkialla. Hienouksiakin maailma täynnä, niitä osaa uudessa ympäristössä vaan etsiä hanakammin.
Hienouksia kuten Unthamou, suomalaisen Untamon (enmuistamikä-kyyhky) serkku, joka minut syksyllä herätteli joka aamu aikaisin, mukavasti. Talvella rytmimme eivät enää kohdanneet, kun valoisa untamoaika tuli vasta pari tuntia heräämiseni jälkeen. Mutta päivittäin hruu-hruuu-hruu-hruhruuttelevat, tykkään. Aamuisena työmatkaviihdykkeenä puoli kuuden aikaan ovat koko talven sen sijaan olleet mustarastaat, aivan parasta matkamusiikkia näiden tyyppien iloisen kirkas viheltely! Lintuihmisille siellä Suomessa vielä mainittakoon että mullapa olikin täällä myös teidän kaikki punarinnat, hähää. No ainakin kaksi oli tai kolme. Ja tosi monta siistiä sorsalintua! Mulla on myös ollut västäräkkejä läpi talven, mutta ne on jotain erejä kuin Suomen kesävästäräkit, nämä on mustempia. Ei ole meidän mökin Väiskiä ja Veeraa täällä näkynyt.
 |
| Minä ja Unthamou (takana puussa, on), mun puisto ja päästäni kasvava katulamppu |
Näin lähdön lähestyessä alkaa tietysti myös mieli kerätä kaikkia niitä asioita, joita en ole ehtinyt (... eli siis ajoissa muistanut ja ottanut asiakseni) vielä tehdä. Muun muassa nauttia Afternoon Tea, joka on tietääkseni lähinnä melkoinen läjä erilaisia pikku sandwichejä ja leivonnaisia teen kera. (Hippi)makkarat muusilla pubissa. Joissa kävin kyllä muutenkin ihan liian vähän. Britit asuvat niissä. Kaupassakäyntikin tänään oli taas uusi elämys, kun piti vielä kiertää kaikki hyllyt kuin olisin vasta tullut ja ihmetellä niitä kaikkia erilaisia maistamattomiani suklaita. Joilla britit elävät. En ostanut niitä vieläkään, mutta ostin Butternut Squashin eli tämän ihanan kurpitsan, josta tykkään ja jota en mukamas ole Suomen kaupoista bongannut. Ihan salettiin niitä on sielläkin läpi vuoden mutten vaan ole osannut katsoa. Tuumasinkin tuossa, että näinköhän Suomeen paluu on toinen "OOOH mitä erikoisuuksia täältä löytyykään", kun on täällä oppinut kulkemaan silmät auempina?
 |
| Butternut Squash, my love. Ja Wibbly Wobbly Jelly, joka oli pakko ostaa koska What? |
Brittiläistymistä ja sopeutuista on ollut havaittavissa enenevissä määrin. Kieli sujuu paremmin jatkuvasti, ja vaikka olen iät ajat ajatellut osittain englanniksi, on täällä varmasti tullut tehtyä sitä enemmän. Myös tietoisesti, mutta automaattisestikin - kielen vaihto ajatuksissa suomeen on vaan liian työlästä ja aivoja solmuunnuttavaa! Työpaikassani on kaksi muuta suomenkielentaitoista, mutta heillekin tulee kiiretilanteissa puhuttua englantia, kun ei vaan ehdi kääntää aivojen kielivipua :) Toisaalta kerran leffaa brittiystävien kanssa katsoessani kommentoin heille pari lausetta suomeksi ja jatkoin tyytyväisenä melko tovin leffan katsomista, kunnes tajusin, että oho. Sorry. Tätä sanaa tulee myös minunkin viljeltyä vallan brittiläisesti nykyään alati, alvariinsa ja koko ajan. Mutta siitä aiheesta lisää myöhemmin, on aivan oman artikkelinsa arvoinen nämä britit ja heidän hassut tapansa!
Kävin muuten ystävien kanssa Anglesey Abbeyssa viikkonen sitten. Sellainen kartano ja sen ympärillä iso puisto. Leikkipaikkakin. Talvipuutarha, jossa tähän aikaan käydään katsomassa Snowdropeja, mitälie lumitippoja, sellaisia valkoisia kukkasia. Ihan kivoja. Vähän olivat jo kukkineet, mutta muuten aika raikas reissu parissa lämpöasteessa. Eli on täälläkin ihan kylmä välillä ollut - tai siis, "kylmä", mutta asteisiin tuo lisäjäätävyyttä jokin mystinen brittiläinen kosteus ja TUULI voi herraisä se tuuli. Siitä lisää myöhemmin, yritän ensin keskittyä laittamaan kuvia Angleseystä.
 |
| Sellainen torppa siinä. |
 |
| Lumitippoja, syklaameja, narssissi ja pensas X. |
 |
| Leikin kotia. |
 |
| Puut ja ihmiset tykkäävät haleista. |
No niin, vähän siitä tuulesta. On ihan eri asia se täällä kuin jossain Keski-Suomessa, teillä on leutoja leppoisia hentoja puhalluksia. (Paitsi joskus Kuokkalan sillalla.) Viime viikolla tai jonakin näistä lentävistä viikoista se kaatoi meidän parvekeaidan. Ei se aita nyt mitään betonia ollut, mutta ei mistään viisikymmenluvultakaan, eli ihan sai puhaltaa päättäväisesti. Ihan normia on löytää piharoskis, joka on siis sellainen rinnan korkeudelle ulottuva kaksirenkainen pönikkä, keskeltä katua, kun tuuli on sen sinne avuliaasti siirtänyt. (Vähän siistiä kun se ajoittaisi siirtelynsä roska-autopäiville.) Aidankaatotuuli varasti myös seuraavana päivänä meidän ovimaton. Se ei koskaan palannut. Yhy. Mutta on toisaalta riemuisan hupaisaa välillä, kun yrität normaalin arvokkaahkosti ja hillitysti kadulla kävellä ja osuu hyvän noheva myötäinen. Ei auta siinä, vinojuoksuaskeliksi menee ja sitten naurattaa ja sehän sitten vasta älykkäältä näyttääkin.
 |
| Nythän on ehkä pakko jutella naapureiden kanssa. |
On myös blogia tullut kirjoitettua aiottua vähemmän, vaikka ajatuksia siihen on kyllä putkahdellut mieleen useastikin. "Ei hitsi tämäkin outous, tästä minä kyllä..." ... ja sitten menet kauppaan ja ostat kurpitsan ja unohdat mitä pitikään kirjoittaa. Ehkäpä kirjoittelen niitä takautuvasti sitten vaikka kotoa, kun ei täällä ole "ehtinyt". Ainakin pari aihetta pitää vielä käsitellä, eli ei tämä vielä ihan tähän lopu!
