Turistitrion kootut haahuilut

Noniin, täällä taas! Edellisen viikon vapaapäivien potentiaalinen blogaamisaika meni monta astetta mukavammissa merkeissä, kun sain ensimmäiset vierailijani  Suomesta. Keskiviikon lyhyen työpäivän jälkeen hurautin punaisella kaksikerrosbussillani Cambridgeen, jossa aivan oikealla pysäkillä (melkoisen taitava suoritus minusta) olivat ihanaiset vanhempani odottamassa. Kuusi viikkoani täällä ovat menneet niin nopeasti, että tuntui tavallaan kuin eilen vasta oltaisiin nähty - toisaalta kun yhteyttä on pidetty teknologian välityksellä, ei erossa olla samalla tavalla kuin vuosisata taaksepäin. Kyllä jos nytkin pitäisi kirjepostilla viestiä, niin voi hyvä hykkyrä. Mutta on se läsnäolo silti aina eri asia, puhelimen välityksellä kun ei voi esimerkiksi halata. Nyt sai taas halata ja sepä on ihanaa se. 

Pari tärkeää kenkäparia katutaiteessa

Niin, Cambridge. Sen keskustan laidalta oli varattuna asuntohotellihuoneisto, jossa varustettu keittiö kattiloineen astioineen mikroineen, kylpyhuoneessa amme ja suihku (jee), yksi makuuhuone ja olohuone televisiolla -  oikein näppärä kodinomainen vaihtoehto hotellille. Enpä ollut tuollaisten olemassaolosta tiennytkään. Siellä mahduin minäkin yöpymään. Eli oikeastaan vanhemmat eivät tulleet minun luokseni kylään, vaan minä menin heidän luokseen kylään Cambridgeen... Ja parin päivän kokemuksellani kaupungista en vielä kovin kummoinen opaskaan ollut, siinä sitten toinen toistamme opastettiin. Mutta opin taas lisää paikkoja, katuja, näkyjä!

Päivät kuluivat kaupungilla haahuillen, kuvaillen, ihmetellen, pällistellen, syöden, kahvitellen, shoppaillen, yhdessä ollen. Kyllä väsytti jalkoja ja koko ihmistä iltaisin, kun kotiin tultiin. Kymmeneltä petiin, seiskalta ylös (juhlaa normaaliin kello viiden aamuherätykseeni verrattuna), aamupuuron jälkeen liikkeelle ja iltapalaksi takaisin. Kyllä oltiin ahkeria turisteja.

Miniotteita pällistelyn kohteista... 

... Ja haahuilevista (ja jonkun jännän kasvin löytäneistä) turisteista

Ihan nähtävyyksissäkin kävimme olemassa kultturelleja. Fitzwilliam Museum taisi olla jonkin sortin historiallinen taidemuseo: veistoksia, maalauksia, keramiikkaa eri aikakausilta. Sarkofageja Egyptistä (ei yhtään muumiota kyllä höh tai onneksi); pikkupatsaita jostain satoja vuosia e.a.a muun muassa synnyttävästä naisesta joka oli ehkä hauskin; kreikkalaisia kiviadoniksia; keraamisia purtiloita, joiden taidokkuuden eri tasoja huvittuneena vertailtiin ja mietittiin, että niinpä se on jo silloin ollut kädentaito toisella hallussa ja toisella ei; posliinisia astiastoja ja koriste-esineitä; maalauksia uudemmalta aikakaudelta ja nimiltä, joista tunnistin ehkä kaksi (mm. Picasso, woop!). Ai niin ja keskiaikaisia aseita ja panssareitakin kyllä oli, mutta aikansa kädentaitojahan nekin ovat. Tajuntani ei laajentunut visiitistä suunnattomasti, vaan turha ei käynti missään nimessä ollut. Kehuttu museo on tämä, ja aina sieltä jotain jää mielenmutkaan, pompatakseen esille myöhemmin.

Normipytinki tämä Fitzwilliam Museum. 

Turistit K&R ihmettelemässä. 

On muuten melko homma tuon talon siivoaminen, tuli tässä mieleen. 

King's Collegen Chapelissa (kirkko? Kappeli? Katedraalista meni minulle) kävimme myös, melkoisen kookas pömpeli. Vähän oli isompi kuin Taulumäen kirkko ja ikkunatkin olivat asteen verran värikkäämmät. Sivukappeleissa oli tarjolla historiallista tietoutta rakennuksesta ja aikakaudesta, mutta parasta antia itselleni oli kuitenkin yksinkertaisesti kaiken koristeellisuuden ja suuruuden katselu ja ihmettely, pohdinta siitä miten monta työtuntia, vuotta, elämää tällaiseen rakennelmaan on käytetty.

Sisäsuuruutta

Ulkosuuruutta, sisäpihalta.

Christ's Collegen pihamaalle haahusimme etukäteen suunnittelematta ja puolivahingossa. "Hei, tuossa on hieno vanha ovi ja se ovi on auki, mennään sisään!" Sisäpihakompleksiin vei se ovi, moniosaiseen puutarhanomaiseen. Erikoisia kasveja, jotka ehkä paikallisille ovat normaaleja, mutta kyllähän me turistit niitä jaksettiin ihastella. Komeita rakennuksia, mutta mietin, kuinka lämmin ja mukava niissä mahtaa olla opiskella, työskennellä taikka asua... Sisälle ei saanut mennä, joten jäi arvoitukseksi tämän asian todellinen laita.

Se hieno ovi.

Vallan kotoisan oloinen tupa ja pihamaa. 

Onko isoin Rhododendron ikinä? No on.

Söimme myös päivittäin ruokaa ja herkkuja ja joimme kahveja ja teitä. Niistä tulee päivänä X ihan oma arvostelunomainen päivityksensä, koska muuten tämä olisi veeeeenyyynyyyt. Mutta hyvää oli ja kyllä paukkui housunnapit eli tarpeeksi myös, sen verran voin ennakolta paljastaa.

Mitäs tästä reissusta jäi aatoksiin? Muun muassa se, että mukavaa on haahuilla hyvässä seurassa. Silloin ei voi myöskään eksyä, koska eksyähän voi vain yksin, olen sitä mieltä - yhdessä saatetaan vaan olla vähän eri paikassa kuin oli suunniteltu ja sitten vähän selvitellään että miten päästään sinne suunniteltuun, jos edes halutaan.

Tännekään kujalle ei yhtään eksytty vaan löydettiin.

Mistä tuli mieleeni myös se, että eipä kyllä aina tarvitse olla kaiken suunniteltuna etukäteen, tällekään visiitille ei juuri ennakkoraameja oltu luotu (mitä nyt noin neljä ruoka-/herkkupaikkaa jotka suoritimme kaikki, ha!), ja hirmu hyviä soppia (soppi, ei soppa) löytyi ja elämyksiä kerääntyi. Eikä mitään sirkuselämyksiä edes, kuka sellaisia tarvitsee, kun on vaan hieno kaupunki.  Kuten äitini tuumasi muutamaankin otteeseen: "mä en tarvii mitään muuta kuin tän, että saa ihastella tätä kaikkea (tavallista)!". Hassua, miten olin itse ehtinyt jo himpun verran sille sokeutua. Vaikka toki on yksi asia tulla pariksi päiväksi Britanniaan lomalle; vallan toinen yrittää luoda normaalielämää uusiin outoihin ympyröihin, löytää tarvikkeet ja välineet, postitoimistot ja pankit, eteismatot ja ruisjauhot.

AINIIN! Mitä saa suomalainen toivetuliaisiksi Suomesta? Kaksi pakettia ruisleipää, kilon ruisjauhoja, Läkerol Dentsejä ja viisi kerää villalankaa. Yllätyslisänä mm. napun suihkutonta hiustenpesua varten, värityskirjan, värikynät ja teroittimen, merinovillapitkikset ja fazerin sinistä. Ja terveisiä ja halauksia tärkeiltä ja mukavilta ihmisiltä. Kyllä nyt pärjää!

(Tämän päivityksen kuvista kiitos isälleni, hänen kamerastaan kaikki lukuunottamatta sitä yhtä kujakuvaa, jossa hän itsekin näkyy. Siitä puolestaan rojaltit äidille. Kyllä oli vaikea valita monista upeista otoksista! Joista osa tullee näkyviin vielä jossain vaiheessa...)